Hoplaa! Isosisko, jonka kirjoituksia luen aina suurella mielenkiinnolla, meni tänään vähän metsään. Ainakin luulisin niin. Meidän nuorimmilla lapsillamme nimittäin on riippanaan juuri tuommoinen patronyymi, mutta nimenomaan siksi, että minä pidin oman nimeni avioituessamme ja kaikki lapset ovat minun tyttönimelläni. Patronyymi toimii siis tavallaan sukunimenä, ilman hankalia yhdistelmäsukunimiä. Toki mietimme myös sitäkin vaihtoehtoa, että minä voisin ottaa mieheni sukunimen ja lapsille annettaisiin sitten matronyymi sinne Kelakorttia koristamaan, mutta en minä sitten halunnut.

Hauskaa että Isosisko sattuikin kirjoittamaan aiheesta juuri tänään. Ei-niin-armas anoppi laittoi nimittäin eilen kortin lapsillemme, ja osoitekentässä heidän sukunimekseen oli kirjoitettu mieheni sukunimi, joka ei siis todellakaan ole heidän oma sukunimensä. Ihmeellistä. Vasta kun joku kysyi muutama kuukausi sitten minulta että mitä mieltä mieheni vanhemmat ovat siitä, että lapset ovat minun nimelläni, tajusin että asiahan voi ehkä heitä jotenkin vaivata. Kysäisin sitten mieheltäni heidänä ajatuksiaan ja mies myönsi että kyllä, kyllä heitä vähän risoo. Risoo näköjään sen verran että valtuuttavat itsensä tekemään oma-aloitteisia nimenmuutoksia? En oikein tiedä mitä ajatella.