Joskus asioita tosiaan sattuu yhtäaikaa, muillekin kuin minulle. Minulla nyt kuumeinen kuopus, vartijakortin suorittaminen, esikoisen lomareissu pohjoiseen, uusi keittiön hylly ja huomiset hoitolapset. Ei tämä elämä niin hiljaista taida ollakaan.

Iltapäivällä ei ainakaan ollut hiljaista. Kuuma ja veltto nuorimmainen lötkötteli sylissäni, kun esikoinen ja kakkonen rymysivät sisään. Siinä samassa esikoinen sai jalkapohjaansa haavan josta taisi tulla kolmisen tippaa verta, ja ulvoi hysteerisenä kuolevansa. Kun mietin miten vakuuttaisin lempeästi ja rohkaisevasti, hänen hätäänsä mitätöimättä että ihminen ei kuole millilitran verenhukkaan, kakkonen liukastui vessan märällä lattialla ja nirhaisi ranteestaan nahan rullalle. Siitä seurasi osin ilahtunutta kiljuitkua, kun isosisaruksella on ihan mitä vaan, niin kyllä kolmivuotiaskin haluaa! Sitten sylissä nyyköttänyt pötkylä vilkaisi minua kärsivänä, ja päästi ihan pienen myötätuntoitkun. Minä nauroin makeasti, niin lapsetkin hetken kuluttua. Kuopus on kaikessa vauvuudessaan kääntänyt monet tilanteet uhkaavista paljon hauskemmiksi. Hyvä taito, jos säilyy vielä tulevaisuudessa!