Siis mä en kestä. Referaattia uusille lukijoille: Hain elokuussa työvoimatoimiston järjestämään kolmen kuukauden mittaiseen vartijakoulutukseen, jonka ajalta olisin saanut täyttä työmarkkinatukea vaikka muutoin olenkin karenssissa. Koulutukseen pääseminen olisi ollut todella hieno asia, sillä minulla ei ole mitään kunnollista, kokonaista koulutusta ja tänne pk-seudulle haetaan kovasti nimenomaan vartijoita. Se olisi sellainen työ, jonka voisi hyvin yhdistää myös lasten kotona hoitamiseen, sillä ilta- ja viikonlopputöitä riittää. Silloin mieheni olisi luonnollisesti lastemme kanssa ja pystyisi itse opiskelemaan päivisin. Kaikki menisi hienosti: rahaa tulisi, miehen opiskelut etenisivät, lapset saisivat olla kotihoidossa ja minulla olisi vähän aikuiskontaktejakin.

Koulutus alkoi nyt 20. päivä, ja olin luonnollisesti aika pettynyt, kun en kolmannelta varasijalta yltänyt mukaan. Jotain rahatilanteelle oli tehtävä, ja onneksi mies sai muunnellulla työhakemuksellaan vihdoin töitä. Ja nyt ne soittivat minulle sieltä koulutuskeskuksesta, että voin aloittaa maanantaina, jos vielä haluan. Te ette usko, miten kovasti joudun itseäni hillitsemään, etten kiroilisi raskaasti. Kyllähän *bleep* minä *bleep* haluaisin *bleep* teillä aloittaa, mutta kun en *bleep* pysty! *bleep* *bleep* *bleep* Sinne meni sekin itsehillintä! Tuokaa suklaata ja kokista, eihän tätä kestä selvinpäin!