Toisinaan harmittaa, että Anne ehti varata noin loistavan bloginimen. Hyvin hänkin sen kyllä täyttää, mutta mitäs sanotte siitä, että vastapainoksi töissä aloittamiselle yhden ainoan päivän aikana särkyy kaksi kalleinta omistamaani esinettä, silmälasit sekä kännykkä? Olin sitäpaitsi ehtinyt haaveilla ostavani ensimmäisestä palkasta ihan vain itselleni oman MP3-soittimen, jota voisin kuunnella trukilla pörrätessä. Työpaikallapa on kuitenkin siirrytty ääniohjausjärjestelmään, joka ei salli musiikinkuuntelua. Eikä nyt olisi sitä rahaakaan.

Onpa tullut muuten todistettua se, että kylmästä ja vedosta ei aina sairastukaan. Sunnuntainen junamatka alkoi mielenkiintoisessa 11 asteen lämpötilassa, joka tuntui kyllä lämpimältä kun oli ensin odotettu junaa 26 asteen pakkasessa melkein puoli tuntia. Aika nopeasti lämpötila nousi neljääntoista, ja Tampereelta eteenpäin viimeiset kaksi tuntia saimme vihdoin nauttia melkein seitsemäntoista lämpöasteen hellinnästä. Lisäksi eilinen meni minun osaltani varastossa katastrofaalisen väärin pukeutuneena. Tässäpä tuota kuitenkin porskutetaan, ei edes kurkussa nipistele.

Lompakossa kyllä nipistelee. Aamun aikana on pakko käydä korjauttamassa silmälasit ja käydä vaatimassa uusi kännykkä seonneen tilalle. En edes yritä kuvailla tätä harmituksen määrää, mutta haluaisin julkituoda että kun köyhälle tulee tämmöisiä pakkomenoja, seuraa väistämättä yöunien menetys rahojen loppumista pelätessä. Paremmin kai sitä nälkää kestäisi hyvin nukkuneena, mutta minkäs teet.