Nämä automaattipäivitykset ovat ihania. Tällä hetkellä minä olen oikeasti mehustamassa taas yhtä paitaa varsin aromikkaaksi (sukista puhumattakaan), mutta te saatatte luulla että istuksinkin oikeasti mukavasti ja rennosti koneen ääressä, ehkä samalla haaveksivasti tuijotellen ulos ikkunasta. Mutta enpäs istukaan! Täytyy myöntää että lämpötilan noustua moni uros-kollega on luopunut osasta vaatteitaan ja tekeekin töitä käsivarret paljaina. En siis kärsi siellä töissä, en ollenkaan. Olen antanut itseni huomata, että muhkeat ja tiukat käsivarret ovat ... anteeksi, nieleskelin tässä kuolani lisäksi oikean sanan.

Oikeasti minun piti kirjoittaa miesten tanssitaidosta. Huomasin tässä eräänä päivänä, että pikkuisella pojallani on jo täysin kehittynyt suomalaisen miehen tanssitaito. Tanssihurmassaan hän nytkähtelee, hypähtelee ja horjahtelee täsmälleen samoin kuin kolmikymppinen kännikala millä tahansa tanssilattialla. Tänä iltana (siis eilen kai) hän hurmioitui matkalla suihkuun ja keksi ponnahtaa vähän ilmaan samalla kun läpsäyttää itseään kaksin käsin kuuluvasti nivusille. Tulin antaneeksi tahatonta hohotuspalautetta niin paljon, että hän toisti tempun tsiljoonia kertoja tullen todistaneeksi, että naisen huomion takia ne miehet nytkäh.. tanssivat. Jos noin kahdenkymmenenviiden vuoden päästä todistatte runsaissa määrin ylläkuvatunlaisia tanssiliikkeitä, niin voitte myhäillen todeta, että nytpä on Kolmekertaaikuisuuden poika päästetty ulos vähän juhlimaan.

Eikä se otsikko tosiaankaan liity tähän kirjoitukseen mitenkään, mutta kun se nyt tuli mieleen enkä raatsinut sen enää luisua takaisin etteriin, niin olkoot nyt tuossa.