Tiedättekös, tämän kirjoituksen luetuanne voitte hymistellä tietäväisesti jokaisen laihdutusjutun edessä, joka silmiinne sattuu. Artikkelit antavat ymmärtää että oikea terveellinen laihdutus vaatii elintarvikekemian syvällistä tuntemusta, jotta voisi räätälöidä itselleen täysipainoisen ruokavalion. Pitkästä matematiikasta olisi myös hyötyä laskettaessa kaloreita ja energiankulutusta, ja paksusta lompakosta, kun tuohon kaikkeen väsyy ja palkkaa itselleen personal trainerin, tai perstrainerin, kuten heitä tuttavallisemmin kutsutaan.

Hassua että laihduttaminenkin on kuluttamista, mutta sitähän se nimenomaan on. Osia laihdutuskuureista myydään hemmotteluna itselle, vaikkapa törkyhintaisia salikortteja, joiden hinnalla ostetaan kyllä raudankäyttöoikeuden sijasta itselle asemaa ja imagoa. Väärällä salilla käyviä vilkuillaan vähän kuin yläasteella niitä, joilla oli väärän merkkiset farkut. Varmasti salien sisällä sitten vähän katsotaan niitä vaatteitakin.

Toinen hassuus artikkeleissa on se, että ihan yleisesti väitetään että syömällä laihtuu ja syömällä liian vähän lihoo - jos tämä olisi totta, niin varmaankin ylipaino olisi tällä planeetalla jakaantunut hieman toisin? Olen nyt itse vähentänyt merkittävästi syömisiä siinä toivossa, että kesäkuussa painoindeksi voisi olla vaikkapa 25, eli lähtötilanteesta piti saada seitsemän kiloa pois. Kolmessa viikossa olen karistanut niistä jo neljä, ja homman helppouden takia tavoite on laskenut yhden pykälän ja neljän kilon verran alaspäin. Toki työni on fyysisesti raskasta, se taitaa sekä polttaa läskiä että kasvattaa lihasmassaa joka taas vie lepokulutuksessakin enemmän energiaa, mutta teen kuitenkin vain kolme työpäivää viikossa.

Ei se syömisen vähentäminen ole niin vaikeaa. Normaalilla maalaisjärjellä välttänee puutostilat ja verensokerin heilahtelutkin. Olemmeko me nykyiset laihduttajat niitä neljän tunnin välein syötettyjä, melkein kuoliaaksi itketettyjä vauvoja, ja yritämme nyt syödä itsellemme turvallisen olon ja pitää mahan koko ajan ihan täynnä?