Täällä taas nääntynyt aamuvuorolainen, päivää. Ennen viittä heräämiseen ei näköjään ikinä totu. Viimeksi aamuvuoroviikolla eksyin tutussa paikassa ja sekoittelin päivämääriä paljon tavallista pahemmin, tällä viikolla olen jo tullut kotiovesta livahtamalla sisään ettei kissa karkaa - meillä ei kyllä oikeastaan edes ole kissaa. Kyllä minäkin sen muistin sitten kun naksautin oven olkapään vieressä kiinni. Se varovainen hiivintälivahdus ei tuntunut sitten enää niin kauhean viisaalta, mutta onneksi muutkin saavat kissapeljästyksiä.

Töissä on ollut aika tylsää. Selvisi etten pääse mukaan työnkiertoon koska minulla on tuntityöntekijän sopimus, eikä tuntityöntekijöiden sopimuksia muuteta normaaleiksi ennen syyskuuta, jolloin joko kylmästi tarjotaan yhtä vuoroa viikossa tai sitä unelmana siintävää normaalia sopimusta. Olen yrittänyt olla panikoimatta turhaan etukäteen, mutta en ole onnistunut siinä kauhean hyvin. Mahdankohan kelvata marketin kassaksikaan tämän vaalennetun ulkonäkörajoitteen takia? Itse työntekoon panikointi ei oikeastaan ole vaikuttanut, tänäänkin opettelin oikeastaan vain puhaltelemaan purkkapalloja puhuessani kuulokkeeseen niin, ettei vastapuoli huomaa mitään ja saa puheesta selvää. Eikä tullut noottia. Hauskaa olla monilahjakas, mutta ei tuotakaan oikein voi CV:hen lisätä.

Tämän viikon loppupuolella tämä bloginisti pakkaakin lapsosensa vaatteineen ja muine tykötarpeineen (mukaanlukien yksi rakas ja vahva mies, joka on ihan hirmuisen komeakin) junaan, ja siirtyy tuonne pohjoiseen. Tänä aamuna sain töissä oikean älyn neronleimahduksen, sellaisen perinteisen, ja kipaisin kysymään sellaista hauskaa vuoronvaihtojuttua, ja tadaa: pikkuiseen minilomaani tuli neljä vuorokautta lisää! Ja saan olla taas kaksi päivää näköis-Tuomaksen kanssa samassa vuorossa! Olen aika pähkinöinä siitä (vapaapäivistä siis), mutta joudumme kyllä tulemaan silti pohjoisesta Ropeconin ulottuville ajoissa, ellen sitten halua tulla yksin lasten kanssa pois, enkä ymmärettävästi halua. Ehdinpä kyllä sitten toisaalta Meijerirockiin kuuntelemaan hyvää musiikkia. Tässä kesän aikana Sydän, sydämellä onkin ollut niin paljon keikkoja, että tuntuu näiveältä että seuraava keikka jolle en ota lapsia mukaan on vasta lokakuussa. Lokakuussa! Märkää, pimeää, kylmää, eikä ehkä työpaikkaakaan. Mutta sentään Sydän, sydäntä.