Kyllä minä varmaan kohta palaan vähän itselleni tyypillisimpiin päivityksiin, mutta nyt minä haluan taas kertoa - ihan vimmatusti - mitä täällä eilen tapahtui. Osittain tänään, jos tarkkoja ollaan.

Nnnooh, mies siis läksi kohti eteläisen veljeskansamme pääkaupunkia eilen iltapäivällä, ja jäin kolmesta aamuvuorosta tokkuraisena hoitamaan lasten iltatoimet ihan omin nokkineni. Ei oikeastaan paskempi nakki, sillä kun apua ei ole saatavilla, niin ei sitä edes kaipaakaan. Ihan ihme juttu, mutta se nyt vain on niin. Siispä kaikki sujui mainiosti, isommat nukahtivat minuutissa ja kuopus odotti kärsivällisesti että sain huolehdittua dentaalihygieniastani ennen sänkyyn sujahtamista. Sitten nukahdin minäkin, ja kylläpä uni maistuikin. Sitten havahduin uikutukseen, joka ei millään tuntunut lakkaavan. Olin edelleen sen verran horteessa, etten tajunnut tehdä asialle mitään, ennenkuin keskimmäinen tympiintyi ja karjaisi "En jaksa enää maata näissä pissasissa vaatteissa!" Mikäs siinä sitten, keskimmäinen suihkuun, pissaantunut peitto ja tyyny pyykkiin ja kahmalokaupalla pyyhkeitä pissakohdan päälle. (Kun koko sakki nukkuu perhepedissä, ei oikein raatsi herättää koko sakkia lakananvaihtoa varten, siksi näin brutaalilta kuulostava ratkaisu.) Kun keskimmäinen oli nukahtanut uudestaan, harkitsin hetken aamuteen keittämistä, sillä väsymys oli tiessään. Luovuin kylläkin ajatuksesta, kun huomasin kellon näyttävän tasan 23.30.

Seuraavan kerran heräsin ovikellon soittoon kello1.15. Jähmetyin kauhusta, minä, pieni ja avuton, yksin kotona viattomien lasteni kanssa oleva pieni ja hento nainen. Siltä ainakin tuntui sillä hetkellä. En uskaltanut liikahtaakaan siltä varalta, että ovella olisi jokin pahantahtoinen taho, joka testaa ollaanko hereillä - en kyllä tiedä miksi sellaista testaisi, mutta tuntui viisaalta teeskennellä nukkuvaa (vaikka harvoin nukkuvien henkilöiden pulssi hipoo kahtasataa ja silmät ovat selällään, korvat höröllään ja verenpaine jossain sfääreissä). Oletin että jos vaikka naapuri haluaisi kohteliaasti ilmoittaa tulipalosta tai muusta tärkeästä, hän kyllä soittaisi toisenkin kerran, jolloin voisin ehkä harkita sängystä nousemista. Mitään ei kuitenkaan enää kuulunut, ja lihaslukon lauettua kävin jopa varovasti kurkkaamassa ikkunasta ovelle. Mitään epäilyttävää ei kuitenkaan näkynyt. Aamullakaan ei oven takana ollut mitään, ei veristä kädenjälkeäkään, vaikka sen varta vasten tarkistin.

Olen hieman hämilläni.