Itseasiassa nyt kun tuli tuossa avauduttua niin kerronpa teille lempivaihtoehtotodellisuuteni. Se haarautui seiskaluokalta, kun saman luokan poika tarrasi musiikintunnilla kolhuiseen bassoon kuin iilimato, eikä luovuttanut sitä minulle kuin nelisen kertaa koko hemmetin lukukauden aikana. Ruinasin sitä kyllä sekä kovasti että kierosti, mutta musiikinopettajaa ei hirveästi kiinnostanut. Poika kuitenkin osasi soittaa jo entuudestaan, ja minulle taas olisi pitänyt jotain opettaakin. Näin siis tosimaailmassa.

Jos se poika taas olisi antanut minunkin opetella, olisin ehkä jättänyt joutumatta sille tarkkailuluokalle, koska se oli koulussa, jossa ei ollut musiikinluokassa kuin tamburiineja. Soittamiseen oli kova into silloin, mutta yksityisten soittotuntien otto olisi siihen maailmanaikaan, siinä kylässä ja siinä sosiaalisessa luokassa ollut aivan mahdotonta. Olisin ehkä kehittynyt ihan hyväksikin, sillä sinniä minulta kyllä löytyy, ja suvussa on paljonkin musikaalisia ihmisiä. Bänditoiminta on sillä seudulla aika vireää, joten oman bändin perustaminen ei olisi ollut mahdoton ajatus. Bändin nimi olisi voinut olla vaikkapa Njutas som sådan, ja meillä olisi ihan hyvin voinut olla keikkoja täällä pääkaupunkiseudullakin, sillä vihaiselle tyttöpunkille on aina tilausta. En olisi joutunut sentään kuitenkaan muuttamaan tänne, koska olisin hiplaillut sitä bassoa kotona iltakaudet enkä olisi ehtinyt tehdä kaikkea sitä, mitä oikeasti ehdin.

Lapsia tämä lempiskenaarioni ei sisällä, mutta ei ehkä hiuksiakaan. Ehkä hieman alkoholiongelmaa kuitenkin. Työkseni saattaisin tehdä ihan mitä vain. Ehkä olisin hoitanut puusepänopinnot loppuun, ehkä olisin lukenut käsityönopettajaksi, en tiedä. Tälle nykyisellekin alalle ajauduin ihan vahingossa.

Jos sinullakin on vastaavia skenaariota, lukisin niistä ihan mielelläni. Linkkiä vain loodaan, jos innostuit kirjoittamaan!