Minulla on ollut tapana kuljettaa uskollisesti kulloinkin kesken olevaa romaania mukana töihin. Joskus työt saattavat loppua hetkellisesti, jolloin oma epäsosiaalisuus on kätevää piilottaa kirjan lukemisella. Ruokatunteja koskee ihan sama juttu. Yksin syövä on surkea luuseri, mutta yksin syövä ja hyvää kirjaa lukeva onkin ehkä ihan intresantti tyyppi joka haluaa vain lukea hyvää kirjaa. Tai jtn.

Tänään kuitenkin tajusin kuljetelleeni pehmeäkantista laatukirjallisuutta viime viikot aika lailla turhan takia, sivuakaan en ole ehtinyt lukea. Ei sillä, että töissä niin kiireistä olisi (vaikka itseasiassa kyllä onkin; jos kertoisin mitä kaikkea tänään tein, ette ikinä uskoisi!), vaan jostain syystä ruokalassa ja tauoilla ilmaantuu aina tuttuja ihmisiä rupattelemaan.

Tämähän on ihan kummanderia. Ala-asteelta asti olen ollut se kumma friikki ja ikuinen ulkopuolinen, ja nyt sitten huomaan omaavani tuttavapiirin. Enkä pelkästään töissä, vaan myös ihan vapaa-ajalla. Minä! Seuraavaksi Suomi  varmaan voittaa Eurov.. Nii-iin.