Vanuttuani eilen sängyssä hyvän matkaa tämän päivän puolelle ennen unen tuloa huoliani pureskellen, nukahdin vihdoin nähdäkseni hiustenvärjäyspainajaista. Sitten olikin aika herätä kukonlaulun aikaan ja sonnustautua koko perheen kera ostoseissulle, ja siitä olikin leikki kaukana. Siinä vaiheessa kun tajusimme jakautua ja menin kuopuksen kanssa likuportaita toiseen kerrokseen katsellakseni itselleni kenkiä puhkikuluneiden tilalle, kuopus sai itkupotkuraivarin, koska en muistanut nostaa häntä pois rattaistaan liukuporrasmatkan ajaksi. Liukuportaat ovat nimittäin Äärimmäisen Jännittäviä. Kesken liu'unkaan ei nostaminen onnistunut, sillä painon poistuminen rattaiden istuinosasta olisi saanut rattaat kiepahtamaan ympäri ja jo hankitut ostokset rullaamaan iloisesti alamäkeen. Kun nostin kuopuksen ylätasanteella syliini lohdutellakseni häntä painaen samalla oman piinani taka-alalle, hän löi minua kasvoihin. Huomattuani ne kolme komeinta työkaveria hengaamassa samalla tasanteella virnuilemassa säälinsekaisesti punaista minua ja Kärsivää Lasta, en edes hätkähtänyt. Tottai niin oli käyvä. Ihan selvästi.

Ja sieltä suoraan töihin kipitettyäni ja töissä selkäni rikottua sain tietysti päähän syödä hasselpähkinöitä tässä lokoisasti koneen ääressä. Nyt henki pihisee hassusti ja suunnittelen juustoraastimen muovaamista kurkunraapijaksi; unohdin olevani pikkuisen allerginen. Siis hei, te ette usko, kuinka paksu voi kaulasta tulla!