Blogistaniassa on kautta päivän ällistelty lämmintä ja aurinkoista päivää, ja minä liityn siihen joukkoon auringon kuiviksi paahtamin silmin ja tuulen pörröttämin hiuksin. Kärpänenkin nähtiin, mutta vain suljetun sisustusliikkeen näyteikkunan sisäpuolella, joten sitä ei varmaankaan lasketa. (Jos joku ei käytä kevään merkkinä ensimmäistä kärpästä, niin saattoi vähän kummastella tätä mainintaa.) Tulin ulkoilleeksi tämän päivän aikana enemmän kuin menneen viikon aikana yhteensä, ja kengänpohjissa on nyt varmasti enemmän koirankakkaa kuin keskikokoisen koiran paksusuolessa aamulla kello viisi.

Istutin syksyllä tulppaaneita enimmäistä kertaa ikinä. Taisin vähän itkeä tihuutella niitä maahan laittaessani, sillä en tiennyt asuisinko enää täällä niiden noustessa maasta, olisinko enää naimisissa tai edes olemassakaan. Pitkän ja pimeän talven jäljiltä näyttää että selvitty on taas kerran. Elämä on nyt monin tavoin helpompaa kuin vuosi sitten, mutta en nyt sanoisi että tämä mitään ruusuilla liitelemistä vieläkään olisi. Menneiden murheiden tilalle on astunut monta muuta, luonteeltaan niin erilaisia että vertailu on vaikeaa.

Vielä kun näkisin ne tulpaanit, omin käsin maahan kätkemäni.