Ohhoh! Tajusin juuri äitienpäivän kunniaksi että tämä blogi on lopullisesti muuttanut suuntaansa, mutta ei se ole paha asia. Kai. Kun se nyt vaan on niin että rahaa on eikä joka penniä tarvitse erikseen venyttää vaikkei tässä taivaan tähden mitään Thorvaldseja ollakaan, niin kyllähän sitä voi sitten kirjoittaa edelleen ihan tämmöiseen hömppätyyliin. Niin, te jotka nostatte kulmaanne kauniille kaarelle siellä, poistin tästä juuri yhden kirjoitutuksen joka oli niin pitkä ja vakava ettei sitä kukaan olisi kuitenkaan jaksanut lukea.

Täällä on tämä aiemmin piinavan kiusallisena pitämäni päivä sujunut ihan normien mukaan. Kuopus ja keskimmäinen olivat lyhyen päiväkotiuransa aikana ehtineet istuttaa minulle jotain, josta tulee kauniita kukkia jos muistan kastella ja hoivata. Esikoinen oli tehnyt koulussa törkeän hyvää murosuklaata, joka saattaa suistaa minut ruokapolkkauksen maailmaan, ja olipa säästänyt kuvataidekerhossa tekemänsä öljyvärityönkin lahjatarkoitukseen. Helpotuksekseni se sopii täydellisesti yhteen niiden töiden kanssa, jotka lauantaina kiikututin kehystysliikkeeseen. Mikä ihme on muuten paspartuumi? Armas aviosiippani taas antoi levyllisen maailman parasta suklaata ja kertoi varsinaisen lahjansa olevan käynti siivottoman lihaksikkaan mieshierojan luona. Pelottavan hyvä mies!

Mutta parasta oli se kun mies vei lapset ulos ja minä sain tehdä lähempää tuttavuutta uuden hankintani, tasohierom.. siis tasohiomakoneen kanssa. Meillä oli ihanaa. Sen johdosta tein myös pikatreffit vanhan tuttuni pensselin ja kiiltävän kalustemaalin kanssa, ja nyt kun käsivarsissa ja sormissa on maalitahroja ja kotona haisee tärpätti, on tämä äiti aika tyytyväinen tässä pikku kolossaan.

...Ehkä pitäisi tuulettaa.