Tampere on kyllä ihme paikka. Aina sieltä palattuaan tuntee itsensä levänneeksi ja virkistyneeksi, vaikka ei olisi nukkunut yöllä edes puolikasta silmää kuten viimeksi tai olisi viettänyt tiiviisti aikaa lasten kanssa ja ehdoilla, kuten eilen ja tänään. Jotain kohtalaisen kokoista merkitystä saattaa tietysti olla sillä, että molemmilla kerroilla olen ollut tekemisissä Kauran kanssa. Kaura on kiva. Tiesittekö muuten että Kauran lapset ovat todella söpöjä? Nyt tiedätte. Nyt saatte lisäksi tietää vielä sen, että Kauran sänky on niin pehmeä ja kiva, että lapset haikailivat sitä äsken peitellessäni heitä omaan sänkyymme.

Matalan budjetin turismi kantoi meidät delfinaarion, lasten eläinpuiston, Näsinneulan ja väärän bussin kautta Kauralaan yöksi, luksusaamiaisen jälkeen taas Amurin työväenmuseokortteliin, Pikku Kakkosen puistoon ja - ruksi seinään! - melkein Tuomiokirkkoon. Kirkko oli kuitenkin konfirmaatiotilaisuuden takia hetkeksi suljettu, joten voitte alkaa pyyhkiä ruksia seinästä. Pahoittelen turhaa vaivaa. Lapset tietysti purnasivat Särkänniemessä kun minun ei edes tehnyt mieli ostaa rannekkeita (eikä olisi ollut kyllä tällä hetkellä varaakaan) - mutta saivat silti tahtoaan läpi pienissä asioissa ja pysyivät hyvällä tuulella. Matalan budjetin turismin kun ei minun mielestäni tarvitse tarkoittaa nollabudjetin turismia, se lienee ihan oma taiteenlajinsa.

Suuhunjäänyt maku tästä reissusta on kevyt ja pirskahteleva, ja pahoin pelkään, että tulemme harrastamaan tätä jatkossakin. Olen miettinyt Tamperetta ihan kotikaupungiksi asti, ja halpalentojen lähtöpaikkana se saattaisi laajentaa maailmaamme Ruotsin ja Viron ulkopuolellekin. Sitten joskus. On aika hienoa, kun näkee taas tulevaisuutta edessään.