Tuntuu ihan hölömöltä kirjoittaa tänne ilman mitään valittamista. En haluaisi pettää teitä, rakas yleisö, mutkun nyt on vaan niin kivaa ja hienoa ja kaikki rullaa niin sopivasti!

Otetaan nyt esimerkiksi torstai, jolloin oli vihdoinkin aika tutustuttaa Y-mies Sydän, sydämen live-elämöintiin. Y-mies ei kauheasti ole hullaantunut levyversiosta, mutta ei sentäs ole kovin kummoista antipatiaakaan tunnustanut potevansa, fiksu kun on. Ensin illastimme hienossa ravintolassa aika hemmetin hyvää ruokaa oikein mukavilla, kaulailuunkin loistavasti soveltuvilla mustilla nahkasohvilla. Nautin ensimmäistä kertaa eläissäni punaviiniä ruoan kanssa, koska sitä suositeltiin, enkä katunut. Hyvää oli se. Niin oli jälkiruokaviskikin, ja valitettavasti näin laskun loppusumman vilaukselta ennen kuin Y-mies hoiti sen. Noloa, sillä rahalla olisi voinut tehdä paljon muutakin. Kävelimme keikkapaikkaan pitkin Mannerheimintietä hääliikkeiden kohdalla ujosti hihitellen, ja Rocktown osoittautui varsin mukavaksi paikaksi, johon tullaan kuulema tekemään visiitti vastakin, eikä minulla ole mitään sitä vastaan.

Keikka oli hikinen ja varsin energinen. Oli mahtavaa salakuunnella ihmisiä jotka olivat tulleet ensimmäistä kertaa bändiä katsomaan ja kertailivat juttuja, joita Sydän, sydän kuulema esiintymisissään on tehnyt, ja nähdä sitten samat tyypit keikan jälkeen täysin voipuneina hillumisesta kaikki odotukset lunastettuina. Heihin lukeutunee myös Y-mies, joka osasi vähän analysoidakin hyvänä Klaus Flaming II:na näkemäänsä, ennenkuin suljin hänen suunsa suudelmalla. Ei kaikkea tarvitse analysoida eikä selittää. Tietysti myös lähimmältä pysäkiltä meni juuri se bussi, joka tänne tuo, eikä tarvinnut edes kuin odotella juuri se 10 minuuttia, joka meni venäläisturistien neuvomiseen majapaikkaansa.

Ehkä tässä joskus taas löytyy elämästä aihetta nillitykseen, mutta nyt ei ole sen aika. Yritän pakahtuilla täällä sivummalla sen aikaa, että kykenen taas luomaan järkeviä blogitekstejä.