Jos kertoisin että naistenpäivän aamuna eräs nainen herätettiin suukoilla ja silittelyillä erään miehen toimesta, ja venyttelevälle ja haukottelevalle naiselle annettiin hymyillen käteen kauniissa rasiassa juuri se koru, jota nainen on kuolannut jo pidemmän aikaa, niin uskoisitteko että se olisi voinut tapahtua tämän blogin pitäjälle?

Tai se, että se vietiin pikaisen Harry Potter -ostoksillakäynnin jälkeen erään miehen kuopuksen synttäreille tapaamaan tämän miehen vanhempia ja X-vaimoa, ihan kutsusta ja kaikkea? Juhlissa mies esittelisi naisen ja hänen lapsensa kaikille heti kättelyssä ja ylpeänä, eikä yhtään livahtelisi mihinkään?

Tai se, että likipitäen suoraan kemuista mies taluttaisi naisen bussipysäkille ja veisi sen sekä syömään, elokuviin että parille lasilliselle tuhottoman hyvää viskiä?

Tai se, että parin lasillisen jälkeen mies saisi idean ja kävisi naisen kanssa varaamassa hotellihuoneen ydinkeskustasta ja veisi naisen hulppean päivän päätteeksi hulppealle Sydän, sydämen keikalle?

Ja että hulppean päivän hulppea yö jatkui hyvin nukutun muutaman tunnin jälkeen Helsingin kattojen yllä nautitulla äärimmäisen maukkaalla ja voimaannuttavalla aamiaisella?

No, en syytä teitä, vähän tekee itsestäkin tiukkaa uskoa eilistä todelliseksi. Eikä oikeastaan edes niinkään vähän! Enhän minä ollut koskaan uskaltanut edes haaveilla tämmöisestä. Minulle luksusta on jo se, kun Y-mies tulee hakemaan autolla töistä, enkä joudu kävelemään muutamaa kilometriä henkihieverissä että varmasti ehdin ennen päiväkodin sulkeutumista, käymään kaupassa väsyneiden lasten kanssa enkä yrittämään rattaitten, kassien ja yhä väsyneempien lasten kanssa täpötäysiin ruuhkabusseihin. Puolisen vuotta sitten en uskaltanut haaveilla edes sellaisesta luksuksesta. Voin siis rehellisesti sanoa, että prinsessavuorokauden jälkeen olo on vähintäänkin hieman epätodellinen.

Mutta eipä kyllä yhtään hassumpi!