Etevä unientulkitsija, kommenttilaatikko on käytössäsi! Näin unta että tukkani oli niin rumasti että jouduin käymään lääkärissä. Mitä ihmettä?!

Vilkaisu peiliin kertoo kyllä, ettei sen kummempaa tulkintaa ehkä tarvitakaan. Kun ei kahteen vuoteen tarvinnut tehdä tukalle yhtään mitään, on elämä liki polkkatukkaisena aika kauheaa, kun naamalla koko ajan killuu joku irstas lepare. Huivia käytän niin paljon, että töissä varmasti luulevat että olen heikosti menestyvän maatalon emäntä, sen verran persevältä karjakolta näytän. Kampaajallekaan ei oikein viitsisi mennä, koska auton osamaksut ja lastenhoito. Helkkarin ärsyttävä hommeli tuo kuontalo.


Mutta oli minulla vähän niinkuin asiaakin. Mitäs tytöt? -kollektiivin jäseniä on mukana Great Depression -teatteriesityksessä, joka kertoo 90-luvun lamasta lapsen silmin. Näkisin sen hyvin mielelläni, jos vain löytäisin vaikkapa tätä kautta itselleni seuralaisen. Yksin ei ilkee. Lapsuus ja nuoruus 90-luvulla ei nimittäin ollut mitenkään erityisen kivaa aikaa, ja näkisin mielelläni miten muut suunnilleen samanikäiset ovat lähteneet aihetta käsittelemään.

Muistan kuinka koulussa aluksi leikattiin vessojen paperiset käsipyyhkeet kahtia, eikä niitä saanut käyttää kuin yhden puolikkaan käsien pesua kohden. Pian tulivat tilalle kankaiset pyyhkeet, jotka olivat äkkiä niin märät ja harmaat, että suurin osa oppilaista lopetti käsienpesun vessa-asioinnin jälkeen kokonaan. Koulun siivooja osa-aikaistettiin, joten sotkuista oli, ja siivooja oli helvetin pahantuulinen, pelätty hahmo. Jos oma opettaja oli sairas, kävi tunnin alussa naapuriluokan opettaja laittamassa työt käyntiin ja piipahti tunnin aikana, jos ehti, sillä sijaisia ei palkattu. Luokan ongelmatapaukset saivat rehottaa rauhassa ilman kenekään puuttumista asioihin, sillä kukaan ei nähnyt mitään. Meidän luokan opettaja nimittäin sairasti erään lukukauden liki kokonaan. Eräs opettaja kolautti kahden villin pojan päät käytävässä yhteen kurinpitotoimena, ja se sai osakseen yleistä arvostusta, sillä koulu todellakin oli sekaisin. Sama opettaja toimii virassa edelleenkin.

Listaa voisi jatkaa edelleen ihmisten välisiin suhteisiin, ehkäpä kotitantereellekin, mutta enpä nyt ilkeä. Y-mies ei jaa muistojani, hän sai samaan aikaan esikoisensa ja hakeutui jo työpaikkaansa kohdatakseen minut 14 vuotta myöhemmin. Mut siis, kommenttilooda on tuossa. Jos kiinnostaa.