Kuulema jos ihmistä pyytää miettimään lasta, ihan mitä tahansa lasta, sellaista lapsen ideaalia, tämä lapsi on poikkeuksetta 5-6 -vuotias.

Keskimmäinen: Voiko ihminen jäädä kitumaan jos se jää auton alle?
Bloginpitäjä: No voi oikeastaan, mutta ihmisille annetaan aina kipulääkkeitä, vaikka ei voisikaan parantua.
K: Ai kitulääkkeitä?
B: Njoo-o.
K: Eikö ihmisiä sitten ikinä lopeteta?
B: Ei ikinä.
K: Ai onko ne niin harvinaisia?
B: No ei, mutta se on sellainen eettinen sääntö (sopivan vaikea sana sopivassa kohdassa vaientaa joskus sopivasti).
K: Voiko vauvat kuolla?
B: Voi.
B: Voiko ne kuolla jo mahaan?
K: Voi.
K: Voinko minä kuolla?
B: Et tänään etkä yöllä.
K: Jos minä kuolisin niin tekisitkö uuden vauvan?
B: En.
K: Myisitkö minut jos saisit kaksi nolla nolla euroa?
B: En.
K: Entä jos saisit ihan sikapaljon rahaa?
B: En.
K: Mitä pitäisi antaa että myisit?
B: En myisi.
K: Entä jos saisit minusta tulostetun kopion ja kaikki maailman rahat, myisitkö sitten?
B: En.
K: Jos minä pääsisin sitten museoon?
B: No en myisi, en sittenkään.
K: Myisitkö sen kopion?
B: ...En.
K: Miksi et, enhän se olisi minä?
B: No se olisit voinut olla sinä. Tai jotain. Pää tyynyyn nyt vaan.
K: Minä haluaisin olla vielä vauva.
B: Miksi ihmeessä?
K: No kun vauvat vaan on eikä ajattele mitään.
B: Olipa muuten fiksusti sanottu. Nukupas nyt, niin äiti käy kirjoittamassa vähän blogia.

K: Siitä kuolemasta.
B: Nyt kyllä pitäisi jo nukkua.
K: Eikö aikuiset ajattele sitä yhtään?
B: Ne on oppineet olemaan ajattelematta. Ne ajattelee että vielä pyykit kuivumaan ja sitten pesen nuo murolautaset, sitten voi viedä nuo pyykit tästä kaappiin ja huomenna pitää ostaa kaupasta jauhelihaa ja perunoita, olipa hyvää tänään se sinappisoossi, harmi ettei lapsille maistunut, illalla tulee muuten telkkarista hyvä sarja, onkohan Tallinnan-suklaata vielä kaapissa.
K: Ootko sä sitä mieltä ettei lapsille saa valehdella?
B: Olen.
K: Onko meillä oikeasti kaapissa suklaata?
B: No niin, nukupas nyt.

K: Äiti?
B: Mitä?
K: Hyvää yötä.