Maanantaina aamulla olisin voinut hieman raadella Jörn Donneria jos hän olisi sattunut asuntooni tupsahtamaan. Olin lukenut edellisenä iltana hyvin myöhään, ja aamulla oli lumipyryn takia tavallista aikaisempi herätys. Siispä kun kännykän herätys havahdutti minut ja pääni sisällä kajahti aivoröyhtäyksenä takavuosien kirjakerhon mainosslogan "Lukeminen kannattaa aina" jörnisti äännettynä, oli aggressioni pääkohde selvillä ja maanantaiaamun ahdistus tapissaan.

Onneksi mitään sen dramaattisempaa ei sitten koko päivänä sattunutkaan, vaikka ajoin autoa ensimmäistä kertaa talvikelillä.

Nyt tekisi mieli kirjoittaa siitä kuinka jo ilahduin tänään töistä ulos leimatessa että onpa ihanaa kun on taas viikonloppu ennenkuin totuus kera räntäsateen ryöpsähti kasvoilleni sangen epäystävällisesti muistuttaen, että tiistaissa tässä vasta mennään, urpo, on pitkä matka vapaaseen. Tekisi mieli kirjoittaa siitäkin miten kollegat Y-miestä lukuunottamatta odottelevat hääkutsua ja ihmettelevät, kun emme ole vielä maastoutuneet saman katon alle, ja muistakin senlaatuisiin asioihin liittyvistä tuntemuksistani. Erittäin hyvä aihe olisi myös X-miehen saamattomuus, jonka takia joudun hoitamaan (taas) hänelle kuuluvia asioita saadakseni elatusasiat kuntoon.

Säästän teidät kuitenkin siltä piinalta painuen paistamaan munakasta nälkäiselle jälkikasvulleni. Olkaa hyvä!