Lisää purnausta lasten asioista, olkaa hyvä.

Esikoisen leirikoulukohde muuttui ja hinnaksi oli varmistumassa seitsemisensataa euroa/nenu. Aivan. Minäkin olin pöyristynyt. Onneksi kehtasin avata postituslistalla suuni, sillä nyt eräs toinenkin äiti uskalsi tunnustaa että juuei, ei meidänkään Lissusamuel noilla hinnoilla matkaan lähde. Kaksi muuta vanhempaa puolestaan vastasi että leirikoulun tulee olla kaikkien ulottuvilla ja että heidän lapsensa jää solidaarisuudesta joukosta pois, jos tilalle ei keksitä jotain halvempaa jotta kaikki pääsisivät mukaan. Eli loppujen lopuksi minä taisin pilata kaikkien leirikoulun - jee!

Jos yhtään olen viiden vuoden aikana näitä koulukuvioita oppinut, tiedän että tästä järjestetään muutama kokous joissa yhdet ehdottaa yhtä, toiset toista ja kolmannet haluavat käydä sen seitsemänsadan leirikoulun, koska vanhempi lapsi Ellijuhanikin kävi sen, ja olisihan se nyt epäreilua jos nuorempi joutuisi jäämään sellaisesta elämyksestä paitsi, eikä valtaosa vanhemmista osallistu millään tavalla mihinkään, ja sitten sitä huomaa olevansa jossain toimikunnassa mukana ja sitten jonain päivänä aamuruuhkassa pää räjähtää ja tuulilasiin iskeytyy möhjöisiä päreenkappaleita ja auton siivous myyntikuntoon maksaa sen seitsemänsataa.