Olin tässä muutama päivä sitten kahden nuoremman kanssa uimahallissa, ihan vain siksi että uimahalli on nykyään lähellä. Ja siksi että meidän tämänhetkinen kylpyhuone huterine suihkukaappeineen on ihan hirveä, ja siksikin että kuopuskin oppi uimaan laudan kanssa ja keskimmäinen sukeltelee mielellään ja taitavasti. Okei okei! On minustakin mukavaa pulikoida ja leikkiä vedessä, lasten varjolla saa leikkiä vanhaa kunnon krokotiili sukeltaa ja nappaa sua nilkasta -leikkiä suhteellisen nolotta.

Saunassa keskimmäinen muisteli mainosta, jossa istui miehiä rivissä ihan niinkuin mekin sillä hetkellä, ja sitten joku porasi reiän kattoon ja pudotti siitä narussa pullon, "joka sisälsi niin ihanaa juotavaa, että ne kaikki rupesivat tappelemaan siitä". Lapsi tuntui olevan hämmentynyt siitä, että isot alastomat miehet kävivät toistensa kimppuun pullollisen tähden, ja oli vakuuttunut siitä että pullossa täytyi olla muuta kuin limsaa. Ellen ihan väärässä ole, mainostettu tuote oli siideriä eikä sitä ole hetkiseen esitetty televisiossa? Kylläpä silloin hetken aikaa korpesi. Alkoholimainonnassa ei kyllä ole mitään järkeä. Tai toki on, jos tarkoitus on saada kuusivuotias vakuuttumaan siitä että siideri on niin mielettömän hyvä asia että sen vuoksi aikuiset ovat valmiita käyttäytymään huonommin kuin mitä lapsille koskaan sallittaisiin. Onneksi omalla kuusivuotiaallani on nähtävissä orastavaa, mutta aivan selkeää mediakriittisyyttä.

Rasa on haastanut minut kertomaan kuusi asiaa itsestäni. Olen maailman tylsin ihminen, mutta tässä tulee:

1. Kotona hillun vaaleanvihreissä trikoohousuissa, vaikka rikoo on riskillä ruma.

2. Olen sukua Isontalon Antille, enkä väsy mainostamasta sitä.

3. Pelkään olevani sukua miesystävälleni.

4. Omistan nyt joulun jälkeen kaikki X-Filesien 9 tuotantokautta. Olen siitä aika ylpeä.

5. Pidän tupakoinnista, ja ne viitisen savuketta jotka päivässä poltan, poltan hyvällä mielihalulla - vaikkakin piilossa lapsilta.

6. Joskus aion pakata laukkuni ja muuttaa yksin lämpimään maaha rakentaa joko pienoismaailman tai nukkekodin, sellaisen, johon lapset aivät saa koskea.

Minun pitäisi nyt haastaa kuusi ihmistä, mutta tapani mukaan jätän tämän avoimesti otettavaksi.

Tästä tulee niin pitkä ja poukkoileva polkka ettei varmaankaan kukaan jaksa keskittyä, mutta kerronpa vielä sen että askartelin paskartelin tänään lasten kanssa lautapelin. Pelaajat ovat isiä ja äitejä, ja pelin tarkoitus on päästä töistä päiväkotiin hakemaan lapset. Pelistä tuli yllättävän hyvä! Matkalla on numeroituja kompastuskiviä, pelaaja saattaa mm. muistaa että maito on loppu ja joutuu käymään kaupassa yhden heittovuoron ajan. Materiaalina kartonki, askelmat ja koristeet on leikattu ja liimattu.

Nyt suokaa anteeksi, lapseni leikkivät Döpötösaurus Rexejä konttaamalla lattialla pimeässä asunnossa otsalamput päässään.