Huhhuh. Jos ketään enää kiinnostaa, niin voin mainita että monta päivää elin tilanteessa, jossa vakuutusyhtiöstä puhelimitse sanottiin että rahaa ei tule, koska työtapaturmasta aiheutunut vamma ei ole aiheutunut työtapaturmasta.

Kelasta sanottiin etten ole oikeutettu sairaspäivärahaan, koska vammani johtuu työtapaturmasta ja vakuutusyhtiö maksaa, mutta voisin kyllä hakea sitä, jos liittäisin hakemukseen kilon paperia ja vakuutusyhtiön päätöksen. Vakuutusyhtiön päätöstä en ollut saanut postissa edellenkään, vaikka se oli kuulema lähetetty jo kolmasti.

Seuraava luukku johon pirautin olikin sitten sosiaalitomiston luukku. Sieltä arvelivat että asia ei kuulu heille koska Kela kyllä korvaa, mutta kyllä hekin hakemuksen käsittelevät, jos sen sinne laitan. Liitteeksi ehdottomasti vakuutusyhtiön päätös. Tein hakemuksen, jossa selitin tilanteen ja liitin mukaan kilon paperia, vaikka elintärkeää päätöstä en ollutkaan vielä käsiini saanut. Useista pyynnöistä huolimatta.

Vuokranmaksupäivä läheni, palasin töihin, ja ryhdyin miettimään, jääkö pitkäksi aikaa kitumaan jos kompastuu mattoveitseen niin että se lipsahtaa kylkiluiden välistä syrämmeen. Luojan kiitos avauduin usemmallekin kollegalle, jotka kaikki käskivät mennä ärhäkäksi tunnetun työsuojeluvaltuutetun pakeille.

Heti seuraavana päivänä (itseasiassa vasta tänään) asiat liikahtivat sitten kummasti eteenpäin. Sain myönteisen päätöksen toimeentulotuesta, joten vuokrarahat on eikä nälkäänkään kuolla. Työsuojeluvaltuuten puhelointia seuraamani tunteroinen oli kallisarvoinen oppitunti napakasta puhelinkäyttäytymisestä. Sen seurauksena selvisi, että vakuutusyhtiössä asiaani käsitellyt henkilö oli jäänyt sairaslomalle monta viikkoa sitten, eikä kukaan ollut huomannut että asiani oli jäänyt roikkumaan, vaikka soitin perään vähintään viisi kertaa. Tarvittiin siis epäkohtelias ja tyly mies ennenkuin he myönsivät tehneensä virheen! Kun anteeksipyynnön aika tuli, työsuojeluvaltuutettu ojensi luurin minulle jotta saisin ottaa ne vastaan henkilökohtaisesti. Se lämmitti! Puhelun lopuksi esitin toiveeni siitä että asiaani hoitanut henkilö ei joutuisi asioimaan heidän kanssaan työasioissa, sillä tällaista hengenhätää en toivoisi edes hänelle.

Vaikka päätöksen olen nyt saanut käsiini, moni asia jää silti auki. Todennäköisesti vielä helmikuussa tulee takkiin, sillä joulukuussa liikaa maksettua palkkaa peritään silloin takaisin. Työsuojeluvaltuutettu lupasi asian selvittää, ja vie tämän koko vakuutusyhtiökeitoksen eteenpäin. Mahdollista on sekin, että ammattiliiton sosiaalisihteerin laatima valitus saa heidät pyörtämään päätöksensä, ja joka tapauksessa hän lupasi junailla asiat niin, etten joudu sitä yhtä yksityislääkärikäyntiä omasta pussista maksamaan.

Huh.

Olo on lievästi sanottuna helpottunut.

Mutta tuo vakuutusyhtiön toiminta kyllä kismittää. Omassa tapauksessani päätöksen minulle asti tulon viivästyminen melkein kahdella viikolla selittyy kyllä inhimillisellä virheellä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että kolmenkymmenen päivän valitusoikeus on lyhentynyt dramaattisesti, eikä sitä, että olin joutua nk. kuseen. Korvauksen epääminen sillä perusteella ettei luumustelma voi johtua polven "venähdyksestä", vaikka polvi itseasiassa oli voimakkaassa kiertoliikkeessä, viittaa siihen ettei siellä ole oikeastaan asiaani perehdytty tai sitten asiaa on vähän väännelty ja käännelty niin, että puhuvat loppujen lopuksi jo eri asiasta.

Itseasiassa nyt kun muistelen työsuojelvaltuuttetun kertomaa ihan vastaavanlaista tapausta, heitän tuotemerkkien mainitsemattomuusperiaatteeni huis hiivattiin ja paljastan että kyseessä oli  T A P I O L A . Tässä toisessa tapauksessa kollega ei ollut syntyperäinen suomalainen, eikä osannut hakea tukia muualta. Oltuaan viisi viikkoa täysin rahatta kipeän selkänsä kanssa ilman mitään tietoa Tapiolalta, meni hän lääkäriin hakeakseen paperin jossa luvattiin palata töihin (sairaslomalla kun ei saa mennä töihin, vaikka mieli tekisi). Lääkäri kieltäytyi ehdottomasti sitä kirjoittamasta, ja vasta sitten selvisi miten tukalassa tilanteessa kollega oli.

Tapiolassa vain kevyesti pahoitellaan "pientä ruuhkaa".