Esikoinen löysi kasetin, jolle oli nauhoitettu kaikenlaista esikoisen ollessa viisivuotias, keskimmäisen sen ikäinen että nauhalla toistuva äännähdys "pa" otetaan riemulla vastaan. En kestänyt kuunnella. Oma ääni kuulostaa kai kaikkien mielestä ihan hirveältä, mutta minun korvissani kahta kauheammalta, onhan hämäränä haaveenani tehdä joskus töitä äänelläni. Lapset sen sijaan kuuntelivat lumoutuneina. Varsinkin keskimmäinen, joka on vauva-aikojaan kaipaillut koulunaloituksen häämöttäessä ihan nurkan takana kaikkine siihen sisältyvine juttuineen. Kotioven avaamista on jo harjoiteltu, samoin puhelimen käyttöä siltä varalta että haluaa mennä kaverille tai isosisko kiusaa kohtuuttomasti.

Keskimmäinen on mestari keksimään huolenaiheita, se täytyy kyllä todeta. Kaksivuotiaana hän katseli vauvakirjaa jossa perhe oli ryhmittynyt ovensuuhun vauva sylissään, oven yläpuolelle oli viritetty lakana joka toivotti vauvan tervetulleeksi, somisteeksi sen vierille oli viritetty ilmapalloja. Lapsi katsoi kuvaa huolestuneena pitkään, ja totesi sitten että ilmapallot saattavat pudota vauvan päälle ja murskata sen. Tänä aamuna murolautasen äärellä hän esitti huolenaan että isänsä saattaa unohtaa suomenkielen, koska puhuu niin paljon ulkomaata vaimonsa kanssa.

Minun huolenaiheenani tällä hetkellä on vain se, että lapset saattavat unohtaa isänsä. Tapaaminen jää taas väliin kahden perättäisen sopimuksen mukaan menneen tapaamisen jälkeen, koska esikoisella oli eilen pää kipeä ja huono olo. X-miehen mielestä hänen asuntonsa ei sovellu sairastamiseen ja tärkeitä tenttejäkin on tulossa, joten minä kiltisti peruin lauantaisen työvuoroni jolloin oli tarkoitus tehdä sisään työtunteja tulossa olevia kuopuksen neuvolamenoja varten ja kaikki muutkin suunnitelmani. Vain yksi lapsi esitti harmistuksensa siitä ettei isälle voikaan mennä, kaksi muuta sanoivat jee. Saapa nähdä kuinka äijän käy.