Yksi asia alkaa olla selvä, ja se on se, että olen liian vanha massiivisiin ulkoilmakonserteihin. Siitä huolimatta eilinen Faith No More oli ihan mielettömän hieno elämys! Sinne matkalla kärsin hillittömästä hiusangstista, sillä vaikka minulla oli netistä tulostettu kuva mukana antamassa kampaajattarelle osviittaa, oli lopputulos ihan toisennäköinen kuin piti. Loppujen lopuksi aikaakin meni puolitoista tuntia siihen varaamani puolituntisen sijaan, sillä neiti leikkasi hiukseni oikeastaan kolme kertaa, kahdella ensimmäisellä kerralla laski föönin epätoivoisena kädestään ja totesi hiusten näyttävän pipolta koska hiukseni ovat niin omituisen paksut, ja ryhtyi uutterasti ohentamaan vielä lisää. Kaikenkaikkiaan siis päinvastainen kokemus kuin jospalla, silläkin erotuksella että jospa pääsi halvalla, minä olin saada halvauksen kuullessani loppusumman. Kyllä se kotiparturisetti on nyt Y-miehen käteen iskettävä, eihän tuollaiseen voi olla ihmisilla varaa monta kertaa vuodessa! Tai sitten hiustenleikkuuseen on ruvettava soveltamaan samaa kuin pitsoihin: molemmat ovat parhaita jonkun muun kuin suomalaisen tekeminä. Sen kerran kun nimittäin sain ilmavan, nopean ja tosi pitkään mallissa pysyvän hiustenleikkuun, oli asialla suomea taitamaton mies.

Joka tapauksessa, hiusangsti kyllä vähän hellitti kun näin Hatakan Kärtsyn lavalla. CMXkin oli kerrassaan hyvä, ja Faith No More räjäytti potin aloittamalla Reunitedilla. Oli ilo olla paikalla, ja niin näytti olevan kaikilla muillakin 13 000 ihmisellä.