Tiistaina matkalla päiväkodista kauppaan sekä kuopus että keskimmäinen löysivät neliapilat. Sen jälkeen kaikki on mennyt päin mäntyä.

Myöhemmin tiistaina keskimmäisellä karkasi pissa housuun kun olimme tuolla kauempana tallilla. Kello oli niin paljon ettei kannattanut enää lähteä kotiinkaan hakemaan housuja, sillä esikoisen ratsastustuntia oli enää vartti jäljellä. Kekseliäänä mutsina riisuin nolon keskimmäispoloisen auton takakontissa (joskus sitä aina ajattelee että farmariauto on ihan liioittelua, mutta on siitä hyötyäkin) märistä housuistaan ja istutin lapsen penkille. Kuopus sai luvan luopua pitkähihaisestaan, joka vedettiin keskimmäisen ylle lämmittämään jalkoja. Koska se ei ihan riittänyt peittämään kaikkea ja ulkona oli kuitenkin kylmä, riisuin oman t-paitani takin alta ja kiedoin keskimmäisen siihen. Sitten poistuin hetkeksi katsomaan tuntia jättäen kuopuksen keskimmäisen seuraksi.

Takaisin tullessani keskimmäinen kailotti isoon riemastuneeseen äänensävyyn jotain, mitä en halunnut uskoa todeksi; kuopuskin oli pissannut housuunsa. Tahallaan. Kun hevosen riisumiselta ehdin mennä katsomaan mitä xttua siellä autossa oikein tapahtuu, hillui kuopus kokonaan alastomana takapenkillä ja paineli pakarankuvia takalasin huuruun. Kylläpä sai uvula mukavasti liikuntaa, kun menetin malttini ja huusin pää punaisena.

Keskiviikoksi oli suunniteltu iiiiiso kauppareissu sekä esikoisen 12-vuotissynttäreiden että tilille vihdoin tulevan katteen kunniaksi. Tokihan suuntasimme ihan ensimmäiseksi syömään hampurilaiset, koska nälkäisenä on ikävä ostostella yhtään mitään. Arvatkaapa vain, huomasinko kassalla unohtaneeni pankkikortin työhousujen taskuun? Onneksi olimme hakeneet Y-miehen seuraksemme, joten ei tarvinnut luopua parkkipaikasta (jota emme taatusti olisi takaisin saaneet) ja lähteä nälkäisten ja pettyneiden lasten kanssa sitä hakemaan, semminkin kun itselläkin oli niin nälkä että pahaa teki. Pahaa teki kyllä lainata rahaakaan, mutkun Y-mies toisteli että kaikki on okei, ja tiesin voivani maksaa takaisin heti tietokoneelle päästessäni, niin jatkoimme ennakkosuunnitelman mukaan.

Itse shoppailureissulla ei sitten sattunut sen kummempaa, mitä nyt normaaleja pissa- ja kakkahätiä juuri kun lähin vessa jää puolen kilometrin taakse. Kotimatkalla veimme Y-miehen kotiin, unohdimme hakea yhden jutskan, ja palatessamme sitä jutskaa hakemasti olin ajaa nokkakolarin sujuvasti minun kaistallani autoilleen mummon kanssa. Kas kun tuossa lähellä on tietyömaa, jossa kylälle päin ajavat eivät ajakaan siitä kohdasta mistä ennen, vaan sen viereen jalkakäytävälle rouhittua ajorataa pitkin. Me kylältä päin tulevat sitten ajamme sitä ennen kylälle vienyttä kaistaa pitkin. Paikalla on kyllä ihan asianmukaiset opasteet ja kaistamerkit, mutta niin vain tämä mummo katsoi minua vimmastuneena kun tein äkkijarrutuksen ja soitin äänitorvea, kiersi ohitseni ja palasi takaisin vastaantulevien kaistalle. Hyvä meininki.

Kotiin päästyä lähetin lapset syömään iltapalaa ja istahdin polttamaan hermosavuja, koska tutisin epämiellyttävän likeisestä kohtaamisesta ilmeisen sokean mummon kanssa. Vedin henkoset, toiset, kolmannet... ja tunsin alkavani rentoutua. Kun sain neljännet savut imaistua, kuului parvekkeelta esikoisen hysteerinen vaatimus minun tulla heti ylös, sillä keskimmäisen sormi oli jäänyt oven väliin. Taustalta kuuluikin keskimmäisen kammottavaa kipuitkua, joka on oikeastaan sarja hapenkiskomisyrityksiä kauhusta lamaantuneisiin keuhkoihin.  Se siitä rentoutumisesta sitten. Vartin viilennyksen jälkeen selvisi ettei sormi kuitenkaan ole murtunut, mutta tietysti se on ihan hele-vetin kipeä.

Tänään on sentään sattunut vain pikkuärsyttävyyksiä, kuten vaikkapa se että heräsin yöllä ja luulin kuopuksen päätä leluksi ja yritin vierittää sen lattialle, tai se että unohdin pukukaappiin ne vermeet joita tarvitsen töitä tehdessäni ja jouduin palaamaan sen kaksisataa metriä takaisin, koska tietysti huomasin niiden puuttumisen vasta viimeisessä mahdollisessa vaiheessa.

Jospa se taika vaikka haalentuisi tässä ajan myötä.

[Lisäys klo 20.30: Sammahdin sängylle, ja herätessäni esikoisen synttäreille vuokrattu elokuva oli iloisesti jo kolmatta tuntia myöhässä. Minusta ei vastaheränneenä ole rattiin eikä ikinä jättämään näitä kaheleita yksin (lähinnä X-miehen naputuksen pelosta), ja niinpä vain despootisti patistin vastalauseita kirkuvan esikoisen elokuvaa palauttamaan. Pyöränsä on edelleenkin X-miehen pihassa, ja nyt sen avaimetkin ovat hukassa. Siismäenkestä.]