Äiti hei, kannattaa jättää allaoleva postaus väliin.

Oikeasti.

Tuolla töissä on eräs nuori ja nätti naisihminen jonka kohtaamisen koen sikamaisen vaikeaksi, ja se joko on sitä ja syystäkin tai sitten kuvittelen kaiken. Asia alkaa kalvaa jo siinä määrin, että alan olla siinä pisteessä että tekisi mieli ottaa asiasta selvä, mutta tajuan kyllä itsekin että siitä olisi varmaankin enemmän haittaa kuin hyötyä.

Katsokaas kun öh, kun on silleen hemmetin latistava avioliitto takana jossa esimerkiksi seksielämänparannusehdotuksiin on sanottu että mee vieraisiin, niin sitten on aika luonnollista testata sitä viehätysvoimaansa, että vieläkö sen voisi ottaa käyttöön vai onko se jo niin vanhentunutta mallia, että antaa olla jo. No. Niin tuolla töissä kun sitten tämä ammoin mainittu kollega Tarzan oli silleen niinku, no, kyllä te varmaan tiedätte, kiinnostunut allekirjoittaneesta ja teki sellaisen aika suoran tarjouksen viikkokausien imartelun jälkeen, niin minähän sitten otin ja tartuin tarjoukseen. Asiaa pitkään mietittyäni. Asia oli suora ja mutkaton ja huomattavan kehuttava kaikin puolin. Tämä siis siinä vaiheessa kun en ollut vielä muuttanut yhteisestä kodista pois, mutta jossa päätös erosta oli tehty jo, eikä Y-mies ollut vielä kuvioissa. Juttua taisi kestää puoli viikkoa, ennenkuin Tarzan tunnusti että oikeestaan hän vähän niinkuin ehti jo aloittaa seurustelun yhden töisen työkaverin kanssa (hei, meitä on siellä kolmessa vuorossa tosi tosi monta, ei tämä ole niin sisäsiittoista kuin miltä tämä kuulostaa!), ja nyt häntä vähän niinkuin kaduttaa ja koko homma, että nyt saat jäädä sekä sinä että tämä toinen nuori nätti nainen, jonka tunsin kyllä kasvoilta mutten muuten.

Asia selvä, tunteita uteliaisuutta ja tietynlaista riemastunutta yllättyneisyyttä lukuunottamatta ei sen kummemmin ollut osaltani mukana. Tämä toinen tyttö otti kuulema asian vähän raskaammin.

Minä tutustuin muutamien kuukausien kuluessa Y-mieheen ja tällä kertaa rakastuin korviani myöten. Tarzan vaihtoi työpaikkaa ja tämä tyttö myös. Niin ainakin luulin. Sitten noin puolisentoista vuotta myöhemmin näin hänet kaupassa vauva rattaissa, ja kieltämättä olin että WTF?! Nyt en sitten tiedä onko tämä lapsi Tarzanin vai ei, ja jos on, niin kiva kiva jee, minunko takiani se nyt sitten varttuu ilman isää?

Ei tuollaista voi oikein mennä kysymäänkään, semminkään kun tyttö ei tiedä, että se olin nimenomaan minä joka hänen poikaystävänsä viekoitteli, tietämättään tosin.

Eikä se lapsen kasvattaminen yksin alusta asti välttämättä mikään katastrofi ole.

Ja voihan se olla että tyttö laastaroitsi suruaan päättyneestä suhteesta onnellisin seurauksin, ehkä lapsen isä onkin joku muu ja kuvioissa mukana.

Ja muita liennytyksiä.

Kun en muuten oikein osaisi olla.