Noniin, nyt on sitten keskimmäisellä kuumetta 39,5 astetta. Aamu oli vähintäänkin sumuinen, sillä havahduin siihen että vieressäni nukkui kaksi lasta ja kaksi kissaa, oma olo oli surkea ja toinen lapsista yski rajusti ja rouheasti, toinen itki päänsärkyä ja hohkasi lämpöä. Tein pikapäätöksen herätyskellon sulkemisesta ja laitoin menemään ne poissaolotekstiviestit, jotka saa tekstiviesteinä laittaa. Vastaheränneenä ja kurkkukipuisena ei tee mieli soittaa kenellekään. Keskimmäinen sai parasetamolia ja kuopus voileivän, ja sitten imin lisää unta kuuppaan, kunnes havahduin siihen että keskimmäinen itki lastenhuoneen lattialla. Poloinen oli mennyt sinne kiskomaan hädissään vaatteita ylleen, koska esikoinen oli herännyt omaan kouluunmenoaikaansa ja havainnut keskimmäisen sairastumisesta tietämättä, että keskimmäinen oli suuressa vaarassa myöhästyä koulusta. Keskimmäisen kuumehoureinen keho ei kuitenkaan sallinut reipastua niin että vaatteiden päällepukeminen olisi onnistunut, jolloin keskimmäinen puhkesi turhautuneeseen hätäitkuun. Tilanteen rauhoitettuani soitin ne puhelut jotka oli pakko soittaa, tällä kertaa iltikseen, päiväkotiin, terveyskeskukseen ja työnantajalle, kävin suihkussa ja varmistin että margariini ja juusto ovat jääkaapin alahyllyllä. Sitten painuin takaisin sänkyyn.

Heräsin vasta yhdeltä. Molemmat lapsoset olivat edelleen elossa ja kodin sotkuaste jotain järisyttävää. Tein ruoan ja annoin keskimmäiselle parasetamolia, ja sitten Y-mies saapuikin töistä vahtiakseen näitä että pääsisin kauppaan ja hakemaan uutta sairaslomatodistusta. Tässä vasta saavumme kirjoitukseni varsinaiseen pointtiin. Tämä on jo kolmas kerta puolen vuoden sisällä, kun haen sairauslomatodistusta terveyskeskuksesta ja saan sen pelkän puhelinsoiton perusteella. Sairastunutta ei siis tapaa lääkäri eikä edes hoitaja, vaan puhelimessa kysytään että mikäs diagnoosi laitetaan ja mikä saisi olla sairasloman pituus.

Periaatteessa ihan kätevää, mutta entä jos tarvitsisi oikeasti hoitoa? Vastuu lasten terveydestä ja hyvinvoinnista on muutenkin raskas kantaa yksin. Nyt tuntuu että kaiken muun lisäksi on oltava vielä pätevä päättämään mahdollisesta erikoissairaanhoidon tarpeesta ilman mitään apua terveyskeskuksesta, josta sitä apua olisi helpointa ja nopeinta itseä askarruttavissa jutuissa saada.

Lienee tarpeetonta mainita, että olen hyvin huolissani. Keskimmäinen kyllä juo ja syökin jogurttipikarin silloin tällöin, mutta kerkesipä kerran mainita että hengittäminen on hankalaa - silloin tosin kuopus oli viettänyt hetken sulostuttamassa ilmaa ihan vieressä. Siihen auttoi tuuletusikkunan avaaminen.