Lapset ovat mainioita, varsinkin minun lapseni!

Tosin siinä vaiheessa iltaa kun on torkkunut jo 95 minuuttia ja mieluusti jatkaisi sitä aamuun, voi tässä harmoniassa hieman särähtää alati yltyvä vaatimus lähteä kauppaan hakemaan maitoa ja ehdottoman välttämättömät huomiset nyyttärikarkit.

Ihan pakko on pikkuisen ihmetellä esikoisen opettajan tapaa palkita lapset hyvästä käytöksestä nk. nyyttäreillä, jonne jokainen saa viedä karkkipussin ja limupullon ja mässätä ne yhden oppitunnin aikana. Palkinnonhan tulee tunnetusti seurata mahdollisimman pian toivotun käytöksen jälkeen, joten nyyttärit pidetään aina yhden ainoan päivän varoitusajalla. Tämä yksi ainoa päivä tarkoittaa siis käytännössä yhtä iltaa, joka käytännössä tarkoittaa aikaa klo 18.00 (on tultu kotiin, tehty ruoka ja syöty) ja 19.30 välillä (silloin aletaan pesu-, rasvaus- ja kampaussessioihin). Auta armias, jos sinä aikana tapahtuu jotain tavallisuudesta poikkeavaa, kuten esmes sellaista että nääntynyt äiti torkahtaa hiilihydraattikännissä ahmittuaan joulukätköstä konvehteja! (Tästä varmaan jo vähän välähtää syytä siihen, miksei karkkia ja limua voi säilyttää kotona valmiina, semminkin kun tytär on perinyt äitinsä taipumuksen koluta kaappeja makeanhimossaan.)

Tällä kertaa palkinto lankesi esikoiselle epätavallisen helposti. Muu koulu lähti joulukirkkoon, mutta esikoinen ja keskimmäinen yhdessä kera noin viiden muun oppilaan kanssa jäi hengaamaan koulun kirjastoon. Siinä missä toiset pinnistelivät hyvän käytöksensä puolesta, esikoinen röhnötti nojatuolissa hyvän kirjan kanssa.

Jotenkin tekisi mieli vähän vääntää siitäkin että onko se nyt reilua sulloa ET-oppilaat kirjastoon säilytykseen joulukirkon ajaksi, että onnistuisikohan ehkä joku kasvatuksellisempikin hanke, mutta jos minulle aikoinani olisi tarjoutunut mahdollisuus lueskella rauhassa joulukirkon sijaan, olisin ollut vain iloinen. Joten suonpa sen näillekin.