Työpaikalla huokaistiin helpotuksesta kun lievästi sanottuna omalaatuinen työpaikkalääkäri jäi vihdoinkin eläkkeelle. Tämä uusi oli kyllä ihan identtinen kopio, mutta päätin etten laske sitä viakseen. Hah! Olisi kannattanut. Tein kuolemaa niskakipuni kanssa ja sain reseptin tulehduskipulääkkeisiin ja tablettimuotoiseen lihasrelaksanttiin, jonka annostukseksi minulle määrättiin yksi tabletti yötä vasten. Pari päivää myöhemmin minulle selvisi, että sitä olisi akuutissa tilanteessa saanut ottaa kaksi tablettia kolme kertaa päivässä. Kysäisin seuraavalla vastaanotolla että anteeksi, mutta mitä helvettiä. Lääkäri vain totesi että lääke saattaa väsyttää niin kovin, että harva sitä pystyy ottamaan enemmän ilman päiväunia. Olisi niiiin tehnyt mieli tähdentää että mieluummin olisin torkkunut kivuttomana kuin valvonut tuskaisena, mutta potilaille tyypilliseen tapaan istuin vain lammasmaisesti tuolissani.

Olenpa uskaltautunut laittamaan taas pari työhakemustakin menemään. Enpä usko enkä edes toivo, mutta lienee selvää että pakko on ajatella jotain vähemmän rasittavaa työtä. Ehkäpä elämänmuutosta ylipäänsä. Olisi ihanaa opiskella joku oikea ammatti, mutta en viitsisi enää heittäytyä kituuttamaan kaikkien toimeentulorajojen alapuolella. Haluan kiitos vain jatkossakin pystyä turvautumaan lähipizzeriaan totaaliryytymyksen yllättäessä ja juoda tuoremehua silloin tällöin. Niistä voi köyhänä vain haaveilla. Lapsetkin ovat saamari soikoon tottuneet jo siisteihin vaatteisiin ja harrastuksiin.