Pohjoisessa on valoa, pohjoisessa on värejä. Voi teitä pääkaupunkiseutulaiset, jotka ette huomaakaan miten tummia värejä siellä on näin talvisin, ja miten korkeat talot peittävät auringon. Voi teitä, jotka ette ehkä edes tiedä että vastaantulijaa voisi katsoa, jotka ette ole huomanneet että ympärillänne hyörivät olennot ovat ihmisiä, joille voi puhua! Täällä olen kolmen päivän aikana vaihtanut ventovieraiden kanssa enemmän sanoja kuin siellä puoleen vuoteen. Pienikin kosketus toiseen ihmiseen antaa kummasti nostetta omaan päivään, antaa lämpöä, antaa varman tunteen yhteisöön kuulumisesta.

Kokonaan oma lukunsa on kyllä se, miten entisistä luokkakavereista on voinut tulla niin isännän näköisiä. Tuolla niitä oli paikallisessa marketissa möhömahoineen, kelkkahaalareineen ja muhkeine partoineen ostamassa alkydimaaleja ja jotain monimutkaisen näköisiä koneenosia. Muistin miksi lapsena aina hihitin nähdessäni pukumiehen, ne näyttivät niin rivon androgyyneiltä. Ei millään pahalla, pukumiehet.