Olen ollut nyt tuossa työpaikassa liki kaksi kuukautta. Jo ensimmäisellä viikolla tuli selväksi ettei työ todellakaan ole kovin sosiaalista luonteeltaan, siitä pitää suorituslisä huolen. Jokainen siis paahtaa yksin omaan tahtiinsa, muita vilkuilematta. Ruokatauollakaan en ole katsonut sopivaksi tuppautua kenenkään seuraan, mitäpäs minä heittiä häiritsemään, kun ilmankin pärjään. Sosiaalisia suhteita ei siis todellakaan ole päässyt syntymään.
Jokin aika sitten jututin kuitenkin hermostuksissani ratikkapysäkillä yhtä tuttua naamaa, ja törmäsinpäs heti oikeaan nilkkiin. Töissä tämä tyypiö ei ole minua näkevinäänkään, ja nyt hänen kaveripiirinsä naureskelee minulle. Vetelenköhän liian suoria mutkia, jos ala-asteeltani oppimia sääntöjä soveltaen oletan että se tyyppi luuli että minä yritän iskeä tai jotain muuta yhtä noloa ja virheellistä? Töissä käytän aina hansikkaita ja pysäkillä oli lapaset, joten vihkisormus on hyvinkin saattanut jäädä huomaamatta, jos tuollaiset nörttöpäät edes osaavat sellaista merkkiä vilkaista. En myöskään ole huudellut perhesuhteitani, kun ei ole kerran kysyttykään. Hirveän inhaa ja kiusallista. Toivon että tämän tekstin julkaisun myötä nolouteni vajenee ainakin kuudeskymmenesosaan tämänhetkisestä.

Sellaista taustatietoa saatatte tarvita, että töissä minun kanssani samassa vuorossa on parisataa ihmistä, jotka ovat aina joka toinen viikko eri vuorossa. Minä aina samassa, joten naamoja riittää. Kollegoista 70% on miehiä, joka kyllä sopisi muuten, mutta kun eihän niille näköjään voi edes puhua.

Tulee kyllä tylsä kesä, jos olen kuutena päivänä viikossa töissä enkä voi puhua kuin puhelimeen.