Jotenkin minulle selkisi tässä tämän aamun aikana miksi isossa osassa maailmaa on ihan hyväksyttyä naittaa 11-vuotiaita tyttöjä ja lähettää ne miehen perheeseen asumaan.

Kun viisivuotias ja nuorempi kilahtaa, riittää tilanteen laukaisemiseksi pari osuvasti muotoiltua myötätuntoista kommenttia, pari nauratusyritystä ja sylittely kera halittelun. Kun alle kymmenvuotias kilahtaa, on proseduuri oikeastaan sama, vaikka onkin entistä tärkeämpää muotoilla sanomisensa oikein ja varoa selkää sylittelyssä. Auta armias kun esiteini kilahtaa! Silloin ei auta enää mikään. Myötätuntoisiin kommenteihin tulee vastaukseksi sähinää, nauratusyrityksiin joko itkuparkua tai nyrkkiä ja koskettamisen voi unohtaa, sillä esiteinillä on pitkät ja luiset raajat, jotka aiheuttavat pahaa jälkeä. Juuri kun on tuntikausia maanitellut ja lepytellyt raivoavaa lasta, saattaa tämä ruveta puhumaan jostain muusta ja olla kuin eri ihminen.

Eläimille sentään on sallittua syödä omat poikasensa ilman sen kummempia selittelyjä.

Kuopus saattaisi tulla syödyksi pelkän söpöytensä tähden. Äsken hän kysyi minulta saanko sormen työnnettyä niin syvälle nenään, että se yltää silmään asti. Hänellä ei kuulemma ihan vielä yllä. Kas näin taisi selvitä se nenäverenvuotojen pohjimmainen syy.