Joskus sitä havahtuu puolen päivän maissa ja tajuaa että tänäänhän voisi jotain tehdäkin, mutta ei sitten ehdikään, kun iltapala-aika koitti niin nopeasti. Tämä koskee siis pääasiassa viikonloppuja, mutta ei ole tavatonta sekään että näin käy myös työpäivinä.

Sitten on sellaisia päiviä kuin tänään, jolloin olen hoitanut pyykkihommat ja tiskauksen, seurannut esikoisen estekisat alusta loppuun, ottanut torkut, valmistanut neljä pizzaa Y-miehen kanssa Y-miehen legendaarisiksi muotoutuneilla pizzakekkereillä, pelannut ja mussuttanut karkkia, käynyt ostoksilla ja pyytänyt naapurin teekupilliselle. Ja kaiken omasta vapaasta tahdostani.

Ostoksillakäynnistä olisi ehkä hyvä kirjoittaa tarkemminkin. Katsokaas kun on tuo teinitär. Teinittärellä on elämäntehtävänään äidistä irtautuminen. Se tarkoittaa sitä, että jokainen vaatekappale, jota äiti (tässä tapauksessa siis teille niin armas bloginpitäjänne) ehdottaa, on saastainen rätti, jota ei ikimaailmassa voisi laittaa päälle. Äidin kanssa ei edes huvita lähteä ostamaan mitään, joten tämä nimenomainen lapsonen on kulkenut koko syksyn ilman minkäänlaista takkia, vanha kun ei mahdu enää päälle. Tänään epäilin jo ääneen että lastensuojeluviranomaiset saattaisivat hyvinkin kiinnostua lapsesta, joka kulkee lokakuussa pelkkä huppari yllään.

Onneksi muistin että Y-mies on yllättävän oiva makutuomari, joka on minullekin etsinyt ja löytänyt montakin kaikin puolin mieluisaa vaatetta silloin kun olen jo itse polkenut jalkaa turhautuneena surkeaan tarjontaan. Hän suostui ostoavuksi ilman sen kummempia suostutteluja ja yllättäen esikoinenkin lämpeni ajatukselle, Y-mies kun osittain perheen ulkopuolisena ei ole pilaantunut vanhaksi kalkkikseksi. Ajoimme vasitella kauemmas ostoksille, ja jo toisesta liikkeestä, ehkä kahdenkymmenen minuutin kuluttua ostoskeskukseen saapumisesta esikoisella roikkui kyynärtaipeella kassi, joka sisälsi sekä etsitynlaisen takin että siihen sopivan pipon!

Se, joka ei ikinä ole tapellut murrosikäisen kanssa joka tosiaan kulkee mieluumminen rikkinäisissä ja puhkihiutuneissa vaatteissa kuin ostaa uusia ja vääränlaisia, ei varmastikaan ymmärrä tätä euforista olotilaa. En tiedä onko se sääli vai ei.

Tunteet ostoksillakäydessä saattavat kuitenkin olla pinnassa niin vahvoina, että molempia, sekä äitiä että tytärtä, itkettää raivosta. Niin kävi viimeksi tänä syksynä, kun yritimme löytää koon 43 kenkää tyttären kapeaan jalkaan. Siinä oli kyllä osansa myös tarjonnalla. Sitä ei ollut.

Onneksi on unisex-tennarimuoti. Älköön se koskaan menkö ohi.

Ja koska olen hyvällä tuulella ja haluan jakaa hauskuutta (ja opin vihdoin upottamaan tuubivideon blogiin ilman kirosanan kirosanaa) haluan jakaa kanssanne alla olevan kissavideon. Olkoon siitä teille iloa.