torstai, 4. marraskuu 2010

Arvasin

Eihän tämä tietenkään ongelmitta mene. Uudet kirjoitukset ovat wordpressin puolella, mutta blogilista ei usko että päivitän.

Siellä ne nyt kuitenkin ovat.

tiistai, 2. marraskuu 2010

Hups

Avasin sitten koeluonteisesti uuden blogin osoitteeseen http://3xikuisuus.wordpress.com.

En olisi ikinä uskonut että tämä tähän menee, mutta meni se sittenkin näköjään. Tämä vanha blogi jää auki kunnes päätän mitä sille teen, kuoletanko pois vai jätänkö roikkumaan. Ei sekään ole mahdoton ajatus että tänne palaisin, on tämä tyttö tehnyt syrjähyppyjä ennenkin.

En tosin blogimaailmassa.

lauantai, 30. lokakuu 2010

Pahoja asioita tapahtuu syystä

Kysyn vaan, kuinka todennäköistä on, että kun saa vihdoin ja viimein X-miehen pitämään lapsia sopimuksen mukaisesti kaksi yötä putkeen - joutuu Y-mies sunnuntaiksi töihin? Tässäpä siis ollaan, esikoisen kanssa kahdestaan kotona minun pitkänä lapsivapaana viikonloppunani.

No mut hei, pytty vetää taas.

torstai, 28. lokakuu 2010

Mielenkiinnikkeitä

Onneksi kaksi nuorinta on nyt menossa X-miehen luo koko viikonlopuksi, sillä pieni hengähdystauko tulee todella tarpeeseen. Näin ei varmaan saisi sanoa, sillä X-mieshän on sanonut ihan suoraan ettei häntä huvita olla lapsenvahti sillä välin kun minä irstaasti lepään. Joka tapauksessa, täällä on taas sattunut ja tapahtunut.

Ihan ensimmäiseksi esikoinen taittoi nilkkansa koulussa. Yrittäkääpä arvata, mitä lapsi silloin teki? Ei, ei ja ei. Hän tanssi ripaskaa.

Toiseksi pääsin vihdoin läpi terveyskeskuksen numeroon, ja sain kuulla tiistaina otetun ja keskiviikkona jatkoviljelyyn lähetetyn kuopuksen nielunäytteen tulokseen. Vahvaa bulssaa, kuten lapset sanoisivat. No, senhän tiesi jo ilman testiäkin, mutta sitten tuli hankaluuksia: Resepti luvattiin faksata apteekkiin vasta samalla kellonlyömällä, kun minun piti olla kotona ottamassa vastaan hoitolasta.

Onneksi Y-mies astui siinä kuvioihin, ja lupasi käydä antibiootit hakemassa. Mikäs sen mukavampaa! Annoin lapsen Kela-kortin ja kympin setelin mukaan. Hetken päästä palasi vaisu mies. Kuitin nähtyäni en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa, joten valitsin vaihtoehdon C, eli äänekkään kiroilun. Lääke maksoi yli 60 euroa. Eikä siinä kaikki! Lääke oli päässyt loppumaan apteekista, joten vaaditun kolmen pullon sijaan Y-mies sai mukaansa vain yhden, loput tulee hakea huomenna, jolloin siis X-mies hakee lapsen suoraan päiväkodista. Yksi pullo ei riitä viikonlopuksi, enkä minä ehdi töistä apteekkiin ja päiväkodille ajoissa, joten Y-mies lupasi astua remmiin taas kerran. Hän pääsee töistä jo aiemmin, joten käy taas kerran apteekissa ja vie sitten lääkkeet päiväkodille. Tähänhän voisi melkein tottua!

Puolisen tuntia meni ennenkuin pääsin nikottelemasta kuopuksen lääkkeen hintaa. Sen jälkeen ilta sujuikin mainiosti leipomisen ja lasten riehunnan merkeissä, kunnes tuli aika peitellä lapsoset sänkyynsä. Silloin ensi kertaa kaverilla yökylässä oleva 4-vuotias huomasi muovisen dinosauruksen kadonneen, ja ilmaisi hätäännyksensä aika isolla äänellä. Siinä sitten kontattiin puolisen tuntia pöytien ja sohvien aluset läpi, kunnes töröhammas lopulta löytyi lankakorin päältä, fleecehuovan alta. Mitäpä sitä ei hätääntyneen pikkulapsen hyvinvoinnin eteen tekisi.

Ei tainnut muistaa kertoa että tämän kaiken lisäksi vessanpytty on tukossa? No, on se.

keskiviikko, 27. lokakuu 2010

Ette tiedä mitä sillä tekisi

Kappas, edellisessä roiskaisussa kiroamani ponnahtava deittimainos on kadonnut. En ihan ehtinyt luoda uutta blogia toiselle alustalle. Ehkä hyvä näin. Olen luonteeltani uskollinen, mutta kun sitten kyrvähdänkyllästyn, on kyllästymiseni totaalinen eikä paluuta entiseen ole. Nyt ei vielä päästy siihen.

Koska kuopus on edelleen kipeä, ei aikuisten maailmasta ole mitään uutta. Joudun raportoimaan teille pelkkää perussettiä lapsiperheen arjesta. Ensimmäiseksi haluan kertoa siitä, kun esikoinen toi näytille pinkan kokeita koulusta. Aika jännityksellä olin nivaskaa odottanut, sillä lapsi on haalinut itselleen menoja liki joka illalle ja tekeekin läksyt nykyään aamukuudelta, kun ei iltaisin ehdi. Ensimmäisenä pinossa oli englannin koe, numerona 6½. Olin pillahtaa itkuun pettymyksestä, sillä näin jo silmieni edessä miten joudun taistelemaan lapsen kanssa tukiopetuksesta ja harrastusten lopettamisesta. Kun selasin muuta pinoa, osoittautui että turhaan olin hätääntynyt! Kaikissa muissa kokeissa numerona oli 9 tai 9½, myös englannin sanakokeissa. Kyllä sellaiseen nippuun yksi huonompikin numero mahtuu.

Toinen mainitsemisen arvoinen asia sattui autossa ajellessani kuopuksen kanssa kaupasta kotiin. Aistin epämääräisen aromin leviävän autoon.  Sen alkuperää oli pakko udella. "Hyi, pierasitsä?" "Joo, mut tää on vaan tämmönen peruspieru." "Siis mikä, peruspieru?" "Joo, kun tää ei haise erityisesti millekään." Niin että jos ette ole tulleet asiaa ajatelleeksi, kuusivuotias poika osaa lajitella ja nimetä useita erilaisia flatuksia. Peruspierun lisäksi on kuulema olemassa ainakin kananmunapieru, mätäpieru, kakkapieru ja pommipieru. Ensimmäiset tunnistaa hajusta, jälkimmäisen napakasta äänestä.

No tämä viimeinen juttu kyllä liippaa aikuisten maailmaa. On se kumma juttu tuon imetyksen kanssa. Jos imetyksestä sanoo odottavalle äidille jotain positiivista, on se automaattisesti, ilman poikkeuksia, nk. pulloäitien syyllistämistä. Ilman poikkeuksia. Tiedän kyllä että oma imetyshistoriani ei ole niitä tavallisimpia ja minut on siis helppo nähdä imetyshihhulina joka tahtoisi nähdä jokaisen esikoululaisenkin tissi suussa, mutta että tänään pelkkä maininta siitä että imetyksestä olisi hyvä etsiä tietoa odotusaikana, sai tämän reaktion aikaan..? Ilman että syyllistämisestä syyllistänyt edes tunsi taustaani? Voin vain ihmetellä.

Huhhuh, kiitos seurasta. Ihan kuin olisi oikeita ihmisiä ympärillä <3