Esikoisella on yksi harrastus, moderni tanssi. Viikonloppuna hänellä oli sitten ensimmäinen esiintyminen, olin paikalla keskimmäisen kanssa. Onneksi katsomossa oli pimeää ja osaan vollottaa äänettä, muuten olisin nolannut itseni ikuisiksi ajoiksi. Ennen tätä päivää esikoinen suunnitteli harrastuksen lopettamista (se on autottoman perheen lapsella karut matkat näin talvisin, kun kouluunkin on käveltävä kolme kilometriä suuntaansa) mutta kuten arvelin, tämän päivän jälkeen mieli muuttui. Koska isäni maksaa lukukausimaksut mielellään, olen minäkin ihan tyytyväinen.

Esiintyviä lapsia taisi olla reilusti yli sata, 3-18 -vuotiaita. Vai voiko puhua lapsista, jos ei nähnyt lavalla ainuttakaan poikaa? Teki mieli melkein pusata lisää poikia tähän maailmaan, jotta ne voisi laittaa kaikki tanssitunneille oikomaan tuota vääristymää. Vielä ikävämpi huomio oli yksi selkeästi anorektinen balettitanssija. Millähän sitä sitten omaa lastaan osaisi suojata tuollaiselta? Voihan tuo jäädä kyllä heti huomenna autonkin alle heijastimista ja suojateistä huolimatta. Jari Tervo pohti Kallellaan -kirjassa koko Uusimaan kuplamuovilla peittämisen kustannuksia kun hänen poikansa oppi seisomaan omin jaloin. Se tuskapa ei ihan heti pääty.