Keksin viime yönä unettomana pyöriessäni miksi blogin jatkaminen tuntuu nyt aika vaikealta. Minussakin asuu pieni kontrollifriikki, vaikka sitä ei ehkä heti tulisi ajatelleeksi, kun vilkaisee vaikkapa tiskipöytääni. Nyt voisin lopettaa niin, että tiedän mikä se lopetus on, ja jos, tai siis kun nyt jatkan, niin tulevaisuus on ihan yhtä hämärä kuin ...tämä ajatuksenjuoksu? Tai jotain. Emmätiä, mä vaan kirjotan.

Nyt on kyllä ihan pakko kertoa kaksi vessajuttua. Illalla myöhään kun vaipansilitysoperaation jälkeen rupesin vielä ripustamaan pyykkiä kuivumaan, kohtasin pyykkikoneen luukun avattuani märkien pyykkien päällä ulosteen. Aivan! Ulosteen. Ihan samaa minäkin ajattelin! Mitäs siinä sitten enää ihmettelemään, vessapaperilla papana pyttyyn, pyykeille uusi kuudenkympin kierros ja mies tenttiin. Kävi ilmi että kuopukselle oli pihalla käynyt vahinko, jota vessassa siivotessa miehellä oli käynyt vähän omanlaisensa vahinko. Kolme papanaa oli kuulema löytynyt housuista, vaan se neljäs oli ollut taitava piiloutumaan. Yhhyh.

Muutamaa minuuttia tuon jälkeen menin vessaan pesemään hampaita, ja suihkuun asettautunut mies katsoi minua niin kauhistuneella ilmeellä, että itsekin säikähdin. Äskeisen papanakeskustelun aikana mies oli jo ollut suihkuvalmis ja istunut alastomana sohvalla (kyllä meillä kuitenkin joskus tehdään alastomina muutakin kuin keskustellaan lasten kakoista). Nyt suihkussa hän sitten löysi purkan häntäkarvoistaan! Purkan! Häntäkarvoistaan! Ihan samaa minäkin ajattelin! Nauroin niin makeasti ettei sitten tullut unikaan silmään, ja sitten sain yöllä parikin oivallusta.