Jos joskus tuntee ryhmäänkuulumattomuutta, niin tänään. Tarkemmin sanottuna kouluvuoden päätöstilaisuudessa. Vielä tarkemmin sanottuna äärikonservatiivisen koulun pönötystilaisuudessa. Minusta on aika hurjaa, että neljänsadan oppilaan joukosta löytyy ET-opetukseen vain seitsemän lasta, joista osa on sisaruksia keskenään.
Vielä joulujuhlassa olin paljain päin, mutta nyt tunsin ryhmäpainetta siinä määrin että kiedoin suosiolla huivin päähäni. Varmasti ainakin luokkalaisten vanhemmat tiesivät mitä huivin alta löytyy (ei tosin juuri mitään), mutta ainakaan nyt kukaan ei tuijottanut suoraan, eikä kukaan myöskään osoitellut sormella ja hihitellyt. Sellaiset keski-ikäiset kansakunnan tukipilarit, jotka pukeutuvat jakkupukuun saunassakin, ovat yllättävän huonokäytöksisiä. Sen olen surukseni joutunut toteamaan.

Esikoinen on sitten tästä päivästä lukien kesälomalainen. Keskimmäinen hieman huolestui että kuka hänen kanssaan nyt leikkii, kun luuli esikoisen konkreettisesti lähtevän pois, lomalle. Ihan kivaa että päivä on sateinen ja kolea (koska se latistaa niiden pönöttäjien hiukset ja valuttaa meikit, ehheh, ei vaan), saamme rauhassa röhnöttää sohvalla ja syödä karkkia. Illalla tilaamme pizzat juhlistaaksemme esikoisen saamaa stipendiä. Kyllä järki ja hiukset viihtyvät samassa päässä, sen todistaa esikoisen tuuhea kuontalo.