Koska kollega teki karkean virheen töissä, on minulla viikko aikaa hengailla kotosalla ja kirjoittaa vaikkapa blogia samalla kun lepuutan vääntynyttä polveani. Ihan ensimmäiseksi aion käyttää aikaa esikoisen koulukuvioiden tutkiskelemiseen. Eilen ei ollut ensimmäinen kerta, kun lapsi koulusta tultuaan otti läksykirjat käteen, piti ruoan aikana puolen tunnin tauon ja paahtoi sitten taas yhdeksään asti, jolloin pyysi minua itkuisesti selittämään sopivasti uusimmassa Tiede-lehdessä esillä ollutta ihmissuvun alkua uudelleen ja uudelleen, koska ei vaan oppi enää uponnut väsyneeseen pikku kaaliin. Sitten minä, jo itsekin väsyneenä, nappasin lapselta kirjat pois ja työnsin hänet lempeästi sänkyynsä. Josta hän nousi aamulla kuudelta jatkamaan.

Alan olla jo arka puuttumaan lapseni kouluasiohin koska minusta on ruvennut tuntumaan, että opettajan antipatia minua kohtaan näkyy hänen käytöksessään esikoista kohtaan. Sähköpostia kuitenkin laitoin
 ja utelin, onko lapseni poikkeuksellisen hidas läksyjen tekijä vai onkohan nyt jossain kohdassa sattunut pieni arviointivirhe tuossa läksymäärässä. Minä vanhana punkkarina en voi todellakaan sanoa olevani sitä mieltä, että 11-vuotiaan ensisijainen tehtävä olisi istua aloillaan ja opiskella.


Toinen asia joka minua kovasti mietityttää on vanhemmilta odotettu aktiivisuus, joka tuntuu aika korkealta. On toimikuntaa siihen ja tuohon, leirikoulu tulossa, vanhempainiltaa omalle luokalle ja koko koululle. Opettajalta tulleessa lippulappusessa pyydettiin vieläpä ilmoittamaan opettajalle vanhempien omat vahvat alueet, jotta luokka voisi halutessaan niitä hyödyntää. Minä olen töistä tullessani kuolemanväsynyt, nälkäinen ja kiukkuinen, eikä minulla ole lapsenvahtia arki-iltoja varten. Eli jättäydyn siis suosiolla pois, jonka taas epäilen laskevan kunnollisuuspisteitäni. Ja vaikkei laskisikaan, jää takaraivolle riipivä tunne siitä että laiminlyön ja olen laiska.

Hohhoijaa, ensi vuonna on sitten keskimmäisen vuoro astua koulutielle ja tämä kaikki tulee tuplaantumaan.