Eilen saapui Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta kirje tähän iänikuiseen vanhaan juttuun viitaten. Eli lyhyesti ja linkkeihin kyllästyneille tiedoksi: Kela ilmoitti perivänsä takaisin suuren summan asumistukea jota on kertomansa mukaan maksanut väärin perustein puoli vuotta vuonna 2006. Tein valituksen, ja nyt siis saan vastauksen siihen. Muutaman kerran sain kirjeen lukea ennenkuin ymmärsin mitä minulle haluttiin sanoa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ratkaisu asiaani kuuluu näin:
" Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta jättää valituksen takaisinperinnän osalta ennenaikaisena tutkimatta. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta hylkää valituksen muilta osin."
Eli siis he ovat todenneet että Kela on tehnyt ja menetellyt oikein, minä väärin, ja takaisinperinnän aloittamisesta voin vielä riidellä.
Sen kuulkaa aion saatana sentään tehdäkin. Aika asiallisena pysyttäytyen kysyin jo X-miehen mielipidettä hänen moraalisesta vastuustaan tähän takaisinmaksuun, ja sain kuulla vain iloista naurua. Ei sinänsä mikään yllätys, olisin varmasti itsekin reagoinut samoin jos hän ehdottelisi että hoitaisin joitain hänen avioliiton aikana syntyneitä maksujaan. Edes syyllistämään pyrkivä kysymykseni eikö hän tunne kiitollisuutta usean vuoden elatuksesta ja vuokranmaksusta ei saanut häntä epäröimään. Hieno asia sinänsä sekin, että on onnistunut jonkinlaista selkärankaa kasvattamaan. Mutta se, että naureskeli minun tyhmyyttäni koska olin mokannut ja että on ihan oikein että joudun siitä nyt maksamaan, sai raivokäyrän hyppäämään niin korkealle että kosto on suunnitteilla. Sen lisäksi aion huomenissa rauhoituttuani soittaa hänen vanhemmilleen ja kysyä heiltä, onko heidän mielestään tämä asia nyt ihan reilassa. Vaikka tuskinpa se X-miestä hävettäisi, hänestä kun on ihan normaalia olla muiden elätettävänä.
Toki minulla on vielä mahdollisuus kertoa lisätietoja takaisinperintään vaikuttavista seikoista, ja niitähän on. Viimeksi kerroin joutuvani huoraamaan ja ottamaan avioeron jos joutuisin yli 2300 euroa noin vain maksamaan, nyt on sentään avioero jo valmiiksi alta pois. Kansaneläkelaitoksen pitäisi olla ehkäisemässä kurjuutta ja tukea heikossa asemassa olevia, mutta eipä saatana sentään siltä tälläkään hetkellä tunnu.
Eihän tästä elämästä tule enää mitään. Kaksi epäonnistunutta miesvalintaa, liikaa synnytettyjä lapsia ja hankkimatta jäänyt koulutus takaavat sen että tulen olemaan ikäni köyhä epäonnistuja. Tämänhetkinen miesystäväkin keksii niin liukkaasti muuta juteltavaa kun yritän varovasti kääntää puhetta tulevaisuudennäkymiin, että enpä tämän varaan voi laskea mitään.
Joten kutsuin Y-miehen esikoisen tänne huomenna lapsenvahdiksi ja lähden katsomaan Sydän, sydäntä Cafe Mascotiin. Mitäs muuta ne luuseriyksinhuoltajat tekisivät kuin kaljoittelisivat keskellä viikkoa.
Sen kuulkaa aion saatana sentään tehdäkin. Aika asiallisena pysyttäytyen kysyin jo X-miehen mielipidettä hänen moraalisesta vastuustaan tähän takaisinmaksuun, ja sain kuulla vain iloista naurua. Ei sinänsä mikään yllätys, olisin varmasti itsekin reagoinut samoin jos hän ehdottelisi että hoitaisin joitain hänen avioliiton aikana syntyneitä maksujaan. Edes syyllistämään pyrkivä kysymykseni eikö hän tunne kiitollisuutta usean vuoden elatuksesta ja vuokranmaksusta ei saanut häntä epäröimään. Hieno asia sinänsä sekin, että on onnistunut jonkinlaista selkärankaa kasvattamaan. Mutta se, että naureskeli minun tyhmyyttäni koska olin mokannut ja että on ihan oikein että joudun siitä nyt maksamaan, sai raivokäyrän hyppäämään niin korkealle että kosto on suunnitteilla. Sen lisäksi aion huomenissa rauhoituttuani soittaa hänen vanhemmilleen ja kysyä heiltä, onko heidän mielestään tämä asia nyt ihan reilassa. Vaikka tuskinpa se X-miestä hävettäisi, hänestä kun on ihan normaalia olla muiden elätettävänä.
Toki minulla on vielä mahdollisuus kertoa lisätietoja takaisinperintään vaikuttavista seikoista, ja niitähän on. Viimeksi kerroin joutuvani huoraamaan ja ottamaan avioeron jos joutuisin yli 2300 euroa noin vain maksamaan, nyt on sentään avioero jo valmiiksi alta pois. Kansaneläkelaitoksen pitäisi olla ehkäisemässä kurjuutta ja tukea heikossa asemassa olevia, mutta eipä saatana sentään siltä tälläkään hetkellä tunnu.
Eihän tästä elämästä tule enää mitään. Kaksi epäonnistunutta miesvalintaa, liikaa synnytettyjä lapsia ja hankkimatta jäänyt koulutus takaavat sen että tulen olemaan ikäni köyhä epäonnistuja. Tämänhetkinen miesystäväkin keksii niin liukkaasti muuta juteltavaa kun yritän varovasti kääntää puhetta tulevaisuudennäkymiin, että enpä tämän varaan voi laskea mitään.
Joten kutsuin Y-miehen esikoisen tänne huomenna lapsenvahdiksi ja lähden katsomaan Sydän, sydäntä Cafe Mascotiin. Mitäs muuta ne luuseriyksinhuoltajat tekisivät kuin kaljoittelisivat keskellä viikkoa.
Kommentit