Ensimmäinen joulu aikoihin, kun ei ole tarvinnut pinnistellä - ainakaan ihan kauheasti. Seuraavasta joulusta lienee luvassa vielä leppoisampi, silloin ollaan vain me Y-miehen kanssa kahdestaan tekemässä ihan mitä huvittaa. Sen verran tulevaisuudesta on puhuttu, että yhdessä mennään, vaikka molemmat haluavatkin asua omaa kotiaan. Jossain vaiheessa otin siitä pulttia, että onko nyt järkeä olla yhdessä ollenkaan jos ei hotsita saman katon alle kirmaista saman tein, ja harvinaisen tyhmää oli sellainen pulttaaminen. Eiköhän me tehdä juuri niinkuin meistä itsistämme hyvältä tuntuu.

Pitempää rapoa joulunvietostamme on turha toivoa, sillä tämä äitilän monitori vilkkuu niin että seuraavaksi jouluksi ei ole vaikea keksiä lahjaa (migreeenilääkkeitä). Sen vain voin kertoa, että kuopus halusi esitellä joulupukille sormiennapsuttelutaitoaan ja aloitti "Y-mies, Y-mies, eikun Joulupukki, kato..."! Y-miestä nauratti puhelimitse kovasti. Omissa lahjavalinnoissani olin ilmeisesti onnistunut, oli messevä tunne saada tytärpuolelta tekstarilla ilmeisen pakottamattomia kiitoksia.