Vietimme päivän Korkeasaaressa. Siskoni piti miehensä kanssa tulla kanssamme, mutta muuttivatkin eilen suunnitelmiaan ja menivätkin Ouluun.

Säätiedotus lupasi tälle päivälle puolipilvistä ja vähäisiä sadekuuroja, mutta aurinko paahtoikin täydeltä terältä koko päivän. Periaatteessa kai ihan hyvä juttu, mutta kyllä olisimme selvinneet vähän vähemmällä, jos olisi ollut pilvistä ja vaikkapa reipas tuuli. Nyt kaikki ovat väsyneitä ja kiukkuisia, päätä särkee ja jalkoja tietysti myös.

Työvoimatoimistostakin ottivat yhteyttä. Olin laittanut sinne sähköpostia ja pyysin ilmoittamaan ajan, jolloin voin tulla juttelemaan. En ole ehtinyt olla työelämässä mukana ollenkaan, mutta nyt se on pakko. Mies arvelee, että töihinmeno tässä vaiheessa opiskeluja olisi hölmöä, joten minä sitten uhraudun. Yritän ainakin. (Kukahan haluaa töihin selkävaivaisen naisen jolla on kolme lasta eikä juurikaan koulutusta?) Enkä voi edes ajatella muita kuin iltatöitä, koska jos lapset vietäisiin hoitoon ja kotihoidontuki lähtisi pois, päälle tulisi vielä hoitomaksut ja asumistuki pienenisi, en tienaisi töissäkäynnistä killinkiäkään. Enkä sitä paitsi edes halua viedä lapsia hoitoon. Tämä on kuuma peruna, tiedän sen, mutta mielestäni alle kolmivuotiaalle paras hoitopaikka on oma koti, paras hoitaja oma äiti tai isä. Nyt siis unelmiemme järjestely olisi sellainen, että mies saisi opiskella aamun ja osan päivää, illalla hän sitten hoitaisi lapset ja kodin minun ollessani töissä. Saa nähdä mitä tästä tulee. Minua jo peloteltiin työvoimatoimiston pikkunatseista ja kuristavista byrokratiakiemuroista, jotka on hallittava täydellisesti, tai joutuu vielä pahempaan taloudelliseen ahdinkoon kuin missä me nyt olemme. Olen niin hirvittävän väsynyt kaikkeen, etten millään jaksaisi opetella yhtään mitään.

5887.jpg