Ennen oman blogin perustamista päätin, että Birdyn kirjoituksia minä en sitten kommentoi mitenkään. No, minussa on naista myöntämään oma erehtyväisyyteni! Pörrö kirjoittaa Birdystä samoin kuin minä kirjoittaisin, jos viitsisin, mutta paljon korrektimmin. Minä en saisi jätettyä pois omia arvioitani siitä, minkälainen on täytynyt olla noin katkeran lapsivihaajan oma lapsuus. Pakostakin pohtisin myös sitä, mitä mahtaa noin katkeran ihmisen kasvattanut henkilö ajatella oman työnsä onnistumisesta.

Pörrö kirjoittaa myös että " Jos haluaa asennoitua lapsenhoitoon työnä, lapsi muuttuu helposti rasitteeksi." Minä kyllä ihan mielelläni ajattelen kotiäitiyttä työnä, mutta en kyllä ajattele lapsiani rasitteena. Ihan pokkana selvitän chateissa ja ircissä tapaamilleni satunnaisille tuttaville, että olen mukana hirveän tärkeässä projektissa, jossa minulla on kolme pomoa, vain yksi kollega eikä juurikaan vapaa-aikaa. Palkkauskaan ei todellakaan mikään hirveän hyvä ole, mutta vastaavasti työ onkin sitten tosi täysipainoista ja saan käyttää siinä osaamiseni jokaista osa-aluetta täyspainoisesti. Saan myös opetella jatkuvasti uusia taitoja ja suunnitella päiväni suhteellisen vapaasti. Työni varsinaiset hedelmät näkyvät selkeämmin vasta seuraavan sukupolven aikana, ja saattavat vaikuttaa koko Suomen tulevaisuuteen. Kyllä me kotiäiditkin saamme olla työstämme ylpeitä!