Äiti halusi olla kiltti ja tilasi minulle Kotilieden. Ensimmäinen numero tuli samana päivänä kuin kolmas numero Meidän perhe -lehteä, jonka tilasin jostain käsittämättömästä syystä. Tai en ehkä niinkään käsittämättömästä, taidan tuntea olevani hieman ulkona kaikenlaisista stereotypiosta, liian ulkona, jotta tuntisin kuuluvani mihinkään ryhmään. Mammalahkolaisia ei lasketa!

Lehtien selaaminen ei todellakaan saanut minua solahtamaan mihinkään turvalliseen ryhmään. Kiukku nousi jo ensimmäisten sivujen mainoksista. Ehkä minussa on jotain perustavanlaatuisesti vialla, mutta lehdenluvun aloittaminen useamman aukeankokoisen mainoksen yli hyppäämällä on hemmetin ärsyttävää. Kotiliesi esimerkiksi mainostaa Garnieria, Elvitalia, Jordania, Schwarzkopfia, Laura Biagiotia, Vanishia, Olaytä, Telefinlandia, Alwaysiä, Rantasipiä, Hyundaita ja Svederbergsiä, nämä vasta ensimmäisillä 25 sivulla POISLUKIEN toimituksellisen materiaalin seassa olevat tuotetiedot, hinnat ja hankintapaikat. Lisäksi lehdessä oli usean sivun puutarhansuunnitteluosio ja matkailujuttu. Luettavaa minulle, rutiköyhälle perheenäidille joka en kuluta rahaa kosmetiikkaan muuten kuin hammastahnan ja perusvoiteen muodossa, jäi kolme artikkelia. Mitä ihmettä minäkään matkailujutuilla teen, minulla ei ole varaa kuin seutulippuun! Sen avioerojutunkin yli hyppäsin, en ole eroamassa lähiaikoina. En pidä edes ruoanlaitosta, joten se niistä resepteistä.

Köyhyys taitaa muuttaa minäkuvaa monessakin suhteessa. Jos minulla olisi varaa, saattaisin hyvinkin tutkailla meikkivinkkejä ja hankkia jos jonkinlaista tököttiä, ehkä minusta olisi myös mukavaa suunnitella matkoja tai sisustamista tai muuta, joka tuntuu nyt hattarankeveältä kotkotukselta. Niin paljon vähemmälläkin tulee toimeen, niin paljon vähemmälläkin voi olla omaan elämäänsä tyytyväinen! Ainakin siihen asti että postilaatikkoon jysähtää uusi pistävänhajuinen lehti, joka julistaa että "tältä sinun pitäisi näyttää, tätä sinun pitäisi tehdä". 

Ehkäpä se olikin äidin ei niin hienovarainen vihje.