Pitäisi varmaan kirjoittaa taas tämän blogin varsinaisesta aiheesta, lapsiperheen köyhyydestä. Aihe on taas vain niin ikävän konkreettinen, ettei sitä oikeastaan jaksaisi ajatella. Koulu alkoi taas ja esikoinen on kasvanut ulos lähes kaikista entisistä vaatteistaan, joten niitä oli ihan pakko ostaa. Edelleen harmittelen sitä, ettei kohtuullisen matkan päässä ole kunnollista kirpparia. Autottomana tuntuu raskaalta lähteä suuren lapsilauman kanssa katselemaan kirppareita pitkän matkan päähän, kun ei ole edes varmaa saalista tiedossa. Tilin saldo ei tietenkään pääse miinukselle ilman luottokorttia, mutta pipo- ja hanskakelejä se jo näyttää. Kun oikein tarkasti kuuntelee, saattaa ehkä kuulla hyisen tuulen vinkuvan ja susien ulvovan syyttävästi: "Milläs elätät lapsesi ennen lapsilisien saapumista? Oi, milläs elätät lapsesi?" 

Tältä sunnununtailta piti peruuttaa esikoisen osallistuminen yksille synttäreillekin, se on jo pohjanoteeraus. Yleensä meillä on valmiina eri-ikäisille sopivia kirjoja lahjoiksi, mutta niitä ei ole ostettu aikoihin lisää. Näille synttäreille olisi vaadittu vielä teemapukeutuminenkin, eikä meillä ollut valmiiksi mitään sopivaa. Onneksi on paljon flunssaa liikkeellä, saimme kunniallisen syyn perumiseen.

Olisin niin halunnut vielä olla kotona lasten kanssa, mutta eihän tällaista elämää voi jatkaa. Odotan syyskuussa alkavaa työvoimatoimiston järjestämää kurssia innokkaasti, silloinhan saamme kolmen kuukauden ajan työvoimatukea lapsikorotuksineen. Mieskin lupasi yrittää opiskella muutaman kurssin syksyn aikana, että pystyy nostamaan normaalisti opintotukea. Olen myös voimakkaasti suositellut häntä hakemaan auki olevaa alastonmallin paikkaa, tuntipalkka on siinä oikein hyvä, töitä on muutaman kerran viikossa iltaisin kolmisen tuntia kerrallaan. Muodollisesti hän on ainakin siihen oikein pätevä. Lapset saavat siis edelleen olla kotihoidossa, mutta mitenkähän käy parisuhteen, kun toinen on poissa kotoa päivät ja toinen illat?