Huomenna on aika työvoimatoimistoon. Saas nähdä mitä taas sanovat. En aio mitenkään piilotella sitä, että mieluiten olisin kotona, että työ on vain aivan välttämätön pakko, jota en oikeasti millään jaksaisi. Teenhän minä nyt jo täyttä työpäivää kotona! Täytyykin yrittää päästä johonkin sellaiseen homman, jossa sekä aivot että ruumis saisivat vähän levätä. Harmi ettei niitä huonekaluliikkeiden koenukkujia taida oikeasti olla muualla kun Aku Ankassa.

Juokseminen ei sitten tainnut olla minun harrastukseni. Viimeisestä lenkistä alkaa olla jo viikko, ja polvia ja nilkkoja särkee edelleen julmetusti. Kävelyä tulee edelleen viitisen kilometriä päivässä, kun asuu kaukana kaikesta ilman autoa niin liikunnalta ei voi välttyä. Harmi vain, ettei kolmivuotiaan vauhdilla kävelemisessä taida kulua kaloreita sen enempää kuin sohvalla möllöttäessä. Riepoo kyllä kauheasti: juuri kun päässä naksahti niin että aloin nauttia aerobisesta liikunnasta ja hien lentämisestä, niin oma kroppa pettää!