Istuimme lasten kanssa iltapalalla. Kummastelin esikoisen käsivarressa olevaa mustelmaa, hän kertoi imeskelleensä sitä lukiessaan Harry Potteria. Kysyi siinä sitten suu täynnä leipää ja Aku Ankka kourassa sen jäljen nimeä. Meinasin vastata että fritsu, mutta koska se taitaa olla kuitenkin toisen ihmisen intiimissä tilanteessa tekemä eikä siis ajankohtainen sanana vielä pitkään aikaan, vastasin "Se on imujälki." "Eikä kun se on pimujälki!" kiekaisi kolmivuotias keskimmäinen. Olin pitkään että o.O

Kai se oli sitten sattumaa vain, ei meillä puhuta pimuista eikä fritsujakaan näy. Ei meillä ole edes telkkaria eikä lapsilla sellaisia kavereitakaan.