Tänään tietoisuus totaalisesta rahojen loppumisesta sai aikaan tutun ilmiön: tuli hirveä nälkä. Minä selviytyisin tiedättekös vallan loistavasti kurjissa olosuhteissa! Tämä kroppa tietää, miten selvitään hengissä nälänhädän uhatessa. Vein lasten kanssa pullot kauppaan ja ostin kaikkea halpaa syötävää sen verran, että sain syötyä itseni kipeäksi. Nyt sitten röyhtäillään, saa nähdä mitä sappi kohta sanoo. Tämä on jo tuttu ilmiö: viimeisen päivän mässäys. Nyt saattoi viimeiset roposet käyttää ihan huoletta, kun huomenna niitä kilahtaa tilille lisää.

Huomenna on myös haastattelu sitä työkkärin järjestämää koulutusta varten. Olen aika varma että olen juuri sellainen ihminen jota he hakevat, mutta silti jännittää. Hiusten hävittäminen ei välttämättä ollutkaan hyvä idea tätä ajatellen. Pitäisiköhän minun käyttäytyä yliystävällisesti pehmentääkseni ulkomuotoani? Vai hakevatkohan he nimenomaan tällaista ronskia ja reipasta akkaa? Mitähän viestisi jos ottaisin vaikka nuorimmaisen mukaan? Mitähän hänelle pitäisi sitten pukea päälle? Kamalaa. Olen tainnut saada jonkin tartunnan niistä Cosmoista. Dyykkasin niitä aimo pinon lisää, ja jos aikaa olisi yhtään enemmän, laatisin niistä oikean tutkielman, aiheena vaikkapa mieskuva. No, joka tapauksessa, huomenna on se haastattelu.