Viikonloppuna minulle valkeni lopullisesti, että tätä blogia seuraa paljon muitakin kuin niitä nettituttuja, joille olen tästä kertonut. Pienen vainoharhan vallassa kävin läpi vanhoja postauksia ja mietin, voiko minut sieltä tunnistaa. Voihan minut, jos tietää minut muualta. Sitten mietinkin pitkään ja hartaasti että onko sillä mitään väliä. Tulin siihen tulokseen, että ei sillä nyt niin hirveästi ole, mutta vähän kuitenkin.

En soisi naapureiden tai sukulaisten lukevan näitä juttuja. Tiedän että osa jutuista loukkaisi heitä, ja haluan säilyttää heidät pahaa-aavistamattomana juttureservinä (enkös olekin ilkeä?). Koska iso osa lukijoista kuitenkin on sellaisia nettituttuja jotka tunsin jo entuudestaan, en ole täällä voinut kummemmin totuutta muunnella tai olla niin ilkeä kuin joskus tekisi mieli. Siksi ajatus siitä, että joku tunnistaisi nimenomaan minut tämän blogin kirjoittajaksi, ei tunnu niin häiritsevältä kuin se tuntuisi, jos olisin kirjoitellut suuria läpiä päähäni.

Jos ihan totta puhutaan, olen hieman harmitellut sitä etten tajunnut luoda itselleni mitään valeidentiteettiä täydellisen anonymiteetin takaamiseksi. Nyt mennään kuitenkin näin. Esiinnyn omalla etunimelläni, joka ei näiltä sivuilta kuitenkaan käy ilmi sen edelleen vallalla olevan pienen vainoharhan takia. Muiden blogeja kommentoidessani käytän sitä kuitenkin, minusta ei ole nimettömänä kommentoimaan. Toinen harmittava asia on tämän blogin täydellisen ääliömäinen nimi. Olin kesällä miettinyt pitkään blogin perustamista, ja kun kerrankin oli aikaa istahtaa koneen ääreen niin polkaisin tämän pystyyn muutamassa minuutissa. Taisin luulla, että nimen muuttaminen olisi helppoa sitten, kun mieleen juolahtaisi jotain järkevää. Sitten ajan myötä kuitenkin totuin tähän kuin paperiläjään lipaston päällä, ja koko juttu unohtui.

Niin että näillä näreillä jatketaan.