Sopii täydentää otsikkoa sopivaksi katsomallaan, hyvin positiivisella adjektiivilla.

Aloitanko alusta, vai aloitanko lopusta? No hemmetti, vastavirtaanhan tässä mennään joka asiassa, niin että aloitetaan lopusta. Ei, vaan sittenkin vain melkein lopusta.

Seisoin Rautatieasemalla ja huomasin että ehdin loistavasti viimeistä edelliseen junaan, josta ei mene edes yötaksaa. Oli nälkä, joten ostin hodarin. Siinä sitä mutustellessa ja iltaa muistellessa koin niin huikaisevan onnentunteen, että pohjalaisena melkein hävettää kertoa. En ollut edes humalassa. Kaikki oli niin hienoa, oli hienoa olla juuri tämmöinen minä ja juuri siinä paikassa, juuri sellaisen illan jälkeen.

Ilta oli alkanut tuskaisella vaatekaapin penkomisella. Ompelin kyllä itselleni hienon mekon, mutta rintani eivät mahtuneet sen sisälle, joten oli laitettava farkut ja t-paita. Vaatevarastoa täytyy kyllä laajentaa heti sopivan tilaisuuden tullen! Sitten loikin kuin gaselli uusissa maihareissani junalle, siitä metrolla Hakaniemeen ja blogaajatapaamiseen. Oli hienoa tavata Raparperi-Raisa ja hmm ...Virkanainen (en minä oikein tiedä miten näitä henkilöllisyyksiä pitäisi käsitellä, siitä enemmän tuonnempana). Muut nyt jäivät väkisinkin hieman epätarkemmiksi, en ehtinyt siinä kovin kauan istuksia. En yleensä juurikaan tapaa uusia ihmisiä, vielä vähemmän samanhenkisiä ihmisiä, joten olin hurjan sosiaalisella tuulella siirtyessäni Semifinaaliin. Olin sittenkin paikalla aivan liian aikaisin, tupa oli oikeastaan tyhjä lukuunottamatta Sydäreitä itsejänsä. Olin niin harmissani, että ostin askin tupakkaa, hyi, hyi, hyi. Aikani tylsistyttyäni siirryin tiskille rupattelemaan orvon näköisen näköisen pojan kanssa. Tämä poika parka oli aluksi ihan kauhuissaan, mutta tajusi sitten pian etten ollut aikeissa vahingoittaa häntä. Hänen ja paikalle saapuneen kaverinsa kanssa sain ajan kulumaan oikein mukavasti siihen asti että Kumkvatti kämppäkavereineen saapui paikalle.

Sydän, sydän pääsi aloittamaan vasta puolen yön jälkeen. Tällä kertaa keikalla oli kuntosaliteema. Käsiohjelma jaettiin pienessä Minigrip-pussissa, jossa olevassa vihkosessa oli mm. helsinkiläisten kuntosalien nettiosoitteita ja kuva Fabiosta tekemässä vatsalihasliikkeitä. Pussissa oli myös pieni valkoinen pilleri... Keikan aikana saimme seurata mm. kung fu -tyylistä lautojen poikkihakkaamista Juhon ja Tuomaksen päitten varassa sekä painonnostoesitystä. Kuvia löytyy! Tunnelma keikalla oli ehkä riehakkain mitä minä toistaiseksi olen saanut olla todistamassa, enkä minä edes runttaantunut yleisössä kun toisella puolellani oli tuoli ja toisella leveäharteinen, rauhallinen nuori mies. Tosin enpä kauheasti ehtinyt yleisöä havannoida, olin täysin Tuomaksen öljyttyjen käsivarsien lumoissa. Täysin.

Sieltä minä sitten lampsin sinne asemalle.

Junassa minua vastapäätä tuli istumaan noin nelikymppinen, melkoisen kopean näköinen nainen. Hänellä oli aika tyylikkään ja kalliin näköiset vaatteet ja pitkä tumma tukka, ja sellainen viivasuu jonka ei ihan ensimmäiseksi ajattele kaartuvan hymyyn. Pasilassa junan kyytiin nousi kaksi miestä. En yhtään muista miltä se toinen näytti, sillä se toinen, joka istuutui minun viereeni, oli niin ylimaallisen komea. Hän olisi sopinut loistavasti mihin tahansa elokuvarooliin action-sankarista historiallisen epookin komistukseksi. Hänellä oli tumma, aaltoileva, ei kovin pitkä tukka, joka kehysti upeasti hänen komeita kasvojaan. Jyhkeää leukaa peitti juuri sopivan syntinen parransänki. Hänen kätensä olivat niin miehekkäät että harvoinpa sellaisia luonnossa näkee: sormet olivat pitkät, mutteivät hiukkaakaan naismaiset, vaan sopivan leveät ja voimakkaan näköiset. Pitkän, mustan nahkatakin hihansuun alta pilkahteli täydellisen kauniinväristä ihokarvoitusta. Katselin niitä käsiä aika pitkään ihan omaksi ilokseni ja sitten huomasin että se vastapäinen nainen tuijotti miestä myös! Nainen huomasi että olin samalla asialla, punehtui hiukan ja hymyili, ja minua alkoi naurattaa. Yritin peitellä hymyäni kädellä, ja tätä naistakin alkoi naurattaa. Siinäpä me kaksi ventovierasta tirskuimme keskenämme. Mies oli niin puusilmä että jutteli vain kaverinsa kanssa.

Täällä kotona kuopus oli nukahtanut isänsä kainaloon ilman itkua. Itkua oli ollut vain silloin kun hhhambaiden harjaus täytyi lopettaa, ja sekin oli loppunut, kun mies keksi ehdottaa rasvaamista. Siinä kaksi asiaa, jotka ovat puolitoistavuotiaamme lempiasioiden top-viitosessa. Kaksi vanhempaa nukkuivat keskimmäisen pienessä sängyssä kippurassa, polvet suussa, joten minulla oli runsaasti tilaa sujahtaa miehen kainaloon tyhjähköksi jääneeseen perhepetiin.