Sunnuntaina kävin miehen ja kuopuksen kanssa Kulttuurien museossa Tennispalatsissa. Olin häkellyttävä tunne saapua (hissien kautta) suureen saliin ja törmätä omaan naamaansa. Löysin sen kuvan netistäkin, on aika iso, mutta tutut kyllä varmasti löytävät tästä kuvasta jotain tuttua. Kyseessä en siis ihan aikuisten oikeasti ole minä, vaan minun kaksoisolentoni.

Kerran yläasteella naapuriluokan tyttö toi Villivarsa-lehden näytille, ja kysyi olinko se ihan totta minä ratsastusleireistä kertovassa jutussa, kun ei tämä tyttö ollut koskaan talleilla minuun törmännyt. No en ollut, mutta kuva oli kyllä kovasti saman näköinen ja etunimikin täsmäsi. Ja minä kun luulin omaavani jotenkin uniikit kasvonpiirteet, hah! Muutamat tututkin ovat kertoneet kaksoisolennoistaan, vieraat ihmiset ovat saattaneet moikata ja alkaa rupatella kuin vanhoille tutuille.

Miehessäni ihastuin muuten ensimmäistä kertaa tavatessa juuri siihen, ettei hän muistuttanut ulkoisesti ketään tuttua, tätä henkilöä korkeintaan.

9706.jpg